Eläinlääkärilehti: Koiranpennulla kotoperäinen leptospiroositartunta
Yleensä tartunnat on saatu ulkomailta, vaikka tautia tiedetään esiintyvän helsinkiläisillä rotilla.
Suomessa on koiranpennulla todettu kotoperäinen leptospiroositartunta, kertoo Suomen Eläinlääkärilehti tuoreessa numerossaan .
Lehden mukaan Yliopistollisessa pieneläinsairaalassa hoidettiin syksyllä Suomessa syntynyttä, helsinkiläistä koiranpentua leptospiroosin vuoksi.
Leptospiroosi on gram-negatiivisen spirokeettabakteerin Leptospira spp:n aiheuttama zoonoosi. Se voi tarttua myös ihmiseen, usein lemmikkien välityksellä.
Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kertoo Lääkärilehdelle, että taudinaiheuttajaa esiintyy erityisesti jyrsijöillä.
– Rotat ovat keskeisiä tartuntojen suhteen, koska ne pyörivät ihmisten nurkissa.
Eläinlääkärilehden jutussa kerrotaan koiranpennun päässeen nuuskimaan kuolleita rottia.
Yleensä ulkomailta
Suomessa ihmisten leptospiroositapaukset ovat Aivelon mukaan harvinaisia. Vuodesta 2011 on ollut 16 ihmisten leptospiroositapausta, viimeisin vuonna 2016. Kaikki tai ainakin suurin osa niistä on peräisin ulkomailta. Myös koirien tapaukset on valtaosin tuotu ulkomailta.
1950-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan helsinkiläisten rottien leptospiroosiprevalenssi oli 10–20 prosenttia.
Aivelo on ollut vastikään mukana tekemässä nyt vertaisarvioinnissa olevaa artikkelia helsinkiläisten rottien tartuntataudeista. Siinä leptospiroosia todettiin rotilla vähemmän, vain yksinumeroisia prosenttilukuja.
Kriisialueiden taudinaiheuttaja
Globaalisti kyse on merkittävästä taudista, johon kuolee vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä.
– Etenkin se on kriisitilanteiden ja kriisialueiden taudinaiheuttaja ja liittyy erittäin sateisiin kausiin ja tulviin. Kun samaan aikaan jyrsijät lähtevät liikkeelle ja hygieniataso laskee, tartunnat lisääntyvät, Aivelo kertoo.
New Yorkista on vuodelta 2017 tiedossa tapaus, jossa kaksi ihmistä kuoli lemmikkikoiralta saatuun leptospiroositartuntaan. Koira oli saanut tartunnan napattuaan kadulta rotan. Tapausmäärät New Yorkissa ovat kasvaneet.
Lemmikki voi saada tartunnan myös rottien ulosteiden ja virtsan kautta.
Ilmastonmuutoksen arvellaan mahdollisesti lisäävän taudin esiintyvyyttä.
– Hyvä puoli tilanteessa on, että koirille on olemassa rokote, Aivelo toteaa.
Suomessa ei ole pidetty merkittävänä
Suomessa bakteeria ei Aivelon mukaan ole pidetty merkittävänä taudinaiheuttajana kansanterveydellisesti, vaikka rotilla sitä on tiedetty esiintyvän.
– Siitä on olemassa paljon erilaisia kantoja. Saattaa olla, etteivät Suomessa esiintyvät kannat ole ihmisille niin vaarallisia kuin tropiikissa ja subtropiikissa esiintyvät kannat, mutta asia tunnetaan huonosti.
Aivelo ei huolestuisi yksittäisestä tapauksesta, vaan näkee, että kyseessä on yksi monista taudinaiheuttajista, joita voi tulla ihmisille luonnonvaraisista eläimistä lemmikkien välityksellä.
Lääkäreiden ja eläinlääkäreiden on kuitenkin hyvä tunnistaa tauti.
Bakteeritauti, johon tehoavat monet mikrobilääkkeet
Leptospiroosi on bakteeritauti, jota esiintyy endeemisenä trooppisilla alueilla.
Leviää ihmisiin muun muassa jyrsijöiden, karjan, sikojen ja koirien eritteistä rikkoutuneen ihon tai limakalvojen kautta kosketustartuntana sekä saastuneesta vedestä, maaperästä ja kasvistosta.
Aiheuttaa kuumetta, lihasarkuutta ja joskus keskushermosto-oireita tai sisäelinvaurioita, keltaisuutta ja verenvuotoja.
Tautiin tehoavat monet mikrobilääkkeet, kuten doksisykliini.
Lähde: Matkailijan terveysopas, Olli Vapalahti