– Mie ehin jo pelätä, että miut viiään Kuusankoskelle, totesi potilas kun palasi tajuihinsa.

Oli kaunis elokuinen sunnuntai-iltapäivä vuonna 1968.

Toimin sisätautilääkärin sijaisena Kuusankosken aluesairaalassa. Sairaalan virallinen nimi oli Pohjois-Kymen aluesairaala. Olin käynyt kolme kandikurssia: sisätaudit 1 , kirurgia 1 ja korva-nenä-kurkku, silmät, psykiatriaa . Lääkärikokemusta oli kokonaiset neljä kuukautta. 

Minulla oli päivystyshuki. Viikonvaihdepäivystys oli noihin aikoihin simppeli: perjantaina työpäivän jälkeen aloitettiin ja maanantaina aikaisin aamulla lopetettiin. Sitten tehtiin raportti, ja jatkettiin maanantain työpäivään.

Kuusankosken aluesairaala sijaitsee korkean mäen päällä, ja sinne ajetaan ikään kuin serpentiinitietä. Sunnuntai-iltapäivä oli aluksi rauhallinen, mutta sitten alhaalla alkoi kuulua ambulanssin ujellus.

Sanoin väelle, että mennäänkö pihalle rullasängyn kanssa, kun noin totisesti huudatetaan.

Seisoimme 4–5 henkeä siinä kauniissa auringonpaisteessa, kun ambulanssi syöksyi pihalle, teki nopean käännöksen ja sai perän polin ovien eteen. Kuski ja hoitaja syöksyivät ulos ja huusivat että ”sori vaan, se kuoli matkalla, sydäri se oli, ei ehditty ajoissa”.

Potilas rullattiin ulos paarikärryllä. Hän näytti yli 70-vuotiaalta mieheltä. Minä olin 23.

Koetin kaulalta enkä tuntenut sykettä.

Sanoin, että nostetaan pihan asfaltille, ja näin tehtiin. Aloitin oppimani elvytysmenetelmät, puhalsin ilmaa keuhkoon ja rynkytin. Joku muu tuli puhaltelemaan, ja minä jatkoin rynkytystä.

Ajantaju katosi.

Viisi tai mitä minuuttia siinä meni, kun potilas rykäisi, työnsi puhaltelijan sivuun ja alkoi kokoilla itseään kyynärpääistuntaan. Katseli ympärilleen ja kysyi hauraalla äänellä, että ”missäs mie nyt oikein oon”. 

Sanoin, että ”työ ootta ny Pohjois-Kymen aluesairaalassa”.

Hän tuijotteli hetken ympäriinsä ja sanoi, että ”on se hyvä, mie ehin jo pelätä, että miut viiään Kuusankoskelle”.

Me siinä pihalla katselimme toisiamme liikuttuneina. Silmissä kiilteli. Minulle varmistui käsitys, että olin valinnut oikean ammatin.

Miehen elämänlangan pituudesta en tiedä.

Kymen aluesairaala oli kandille erinomainen koulutuspaikka. Moni, kuten minäkin, lähti seuraavana kesänä kunnanlääkäriä sijaistamaan.

Johtava lääkäri oli kirurgian ylilääkäri Mikko Eirto . Opin häneltä, että ylilääkäri voi laulaa – ja paljon muutakin. Kollegat olivat koulutusmyönteisiä, tarkassa valvonnassa ja jopa kädestä pitäen opetettiin asioita, kyselemään kehotettiin.

Gynekologian kurssi oli minulla vasta edessä, mutta sain heti koulutusta alalle. Ja gynekologi minusta tuli.

Lue lisää: Elvytänkö?

Lue lisää: Elvytys pakolliseksi koulujen opetusohjelmiin