Entistä useammat saivat lääkeluoton alkuvuonna
Tammikuun alussa saajien määrä kääntyi selvään kasvuun.
Lääkeluoton käyttö on kasvanut selvästi alkuvuonna 2026 Kelan mukaan. Tammikuun kolmen ensimmäisen viikon aikana lääkeluoton saajien osuus nousi yli 40 prosenttiin kaikista asiakkaista, joille luotto on myönnetty kokeilun alkamisen jälkeen.
Lääkeluoton kokeilu alkoi 27.10.2025. Loka–joulukuun aikana luotto myönnettiin 171 asiakkaalle.
Tammikuun alussa saajamäärä kääntyi selkeään kasvuun. Kolmen ensimmäisen viikon aikana luotto myönnettiin 119 asiakkaalle, mikä on merkittävä osuus kokeilun tähänastisesta asiakasmäärästä.
Samalla Kelassa on käsitelty useita hakemuksia, joiden perusteella lääkeluottoa ei ole voitu myöntää. Kokeilun aikana hakemuksista on hylätty 60,7 prosenttia. Hylkäämiseen syy liittyy useimmiten myöntämisen ehtoihin. Lääkeluottoa haetaan, vaikka tulorajat ylittyvät tai lääkkeiden vuosiomavastuu ei täyty.
Kokeilu etenee odotetusti
Kela arvioi, että kolmevuotisen kokeilun aikana lääkeluottoa saa noin 5 000 asiakasta, keskimäärin 139 asiakasta kuukaudessa.
– Saajamäärien kehitys on ollut ennakoidun mukaista. Suurella osalla asiakkaista, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy yhdellä ostokerralla tai yhden kuukauden aikana, luoton tarve painottuu alkuvuoteen. Tästä syystä kysyntä on tyypillisesti suurimmillaan vuoden alussa, juristi Petri Hassel kertoo tiedotteessa.
Helpottaa suuria lääkekuluja
Lääkeluottokokeilun tavoitteena on helpottaa lääkkeiden hankintaa tilanteissa, joissa kustannukset muodostaisivat esteen lääkehoidon toteutumiselle. Luotto on tarkoitettu pienituloisille asiakkaille, joilla lääkkeiden vuosiomavastuu täyttyy kerralla tai yhden kalenterikuukauden aikana eikä toimeentulotukea voi saada.
Lääkeluotto voi tukea myös äkillisissä sairastumisissa, jolloin lääkekulut syntyvät nopeasti.
Hakijoiden taustoja analysoidaan tarkemmin kokeilun edetessä osana tutkimus- ja arviointityötä.
Perustuu lääkekustannusten vuosiomavastuuseen
Lääkeluoton euromäärä on lähes kiinteä. Määrä perustuu lääkkeiden vuosiomavastuuseen, josta vähennetään mahdollisesti jo kertynyt omavastuu.
Omavastuuta voi olla kertynyt enintään 70 euroa, jotta lääkeluotto voidaan myöntää. Vuonna 2026 myönnettävät summat ovat 566,12–636,12 euroa.
Lääkeluoton avulla asiakas voi maksaa lääkkeiden vuosiomavastuun korottomasti erissä vuoden aikana.




