"Etenee kuin juna"
Professori Juha Auvinen kertoo, miksi kandityö aloitetaan Oulussa heti ensimmäisenä syksynä.
Oulussa kandidaatin tutkielma aloitetaan jo ensimmäisen opiskeluvuoden syksynä. Ajoitus on yllättänyt monet opiskelijat, Lääkärilehti kertoi aiemmin.
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelman johtaja, professori Juha Auvinen kertoo, että tutkielma on sijoitettu tieteen teoriaopintojen yhteyteen. Niissä käydään läpi tiedeartikkelien rakennetta, kriittistä arviointia, tiedonhakua ja tieteellisen kirjoittamisen perusteita.
Kandityön tekeminen näiden yhteydessä edistää Auvisen mukaan oppimista.
– Näin myös varmistamme, että kandityö tulee kaikilta tehtyä, hän sanoo.
Kuuden opintopisteen laajuinen tutkielma tuli uutena vaatimuksena, kun tiedekunnat siirtyivät kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen (3+3 vuotta). Useimmilla aloilla opinnäytetyö tehdään vasta kandivaiheen loppupuolella, yleensä kolmantena opiskeluvuonna.
Oulussa tutkielman tekoa ei haluttu ajoittaa sinne asti, ettei se häiritse lääketieteen opintojen kliinistä vaihetta. Yhtenäinen ja aikataulutettu prosessi mahdollistaa myös ohjausresurssien tehokkaan käytön.
Tutkielma tehdään parityönä systemaattisena kirjallisuuskatsauksena Prisma-suositusten mukaisesti ja vaiheittain: opiskelijat valitsevat aiheen syksyllä ja palauttavat johdannon yhteiseen määräaikaan mennessä. Talvella he tekevät kirjallisuushaut informatiikan opintojakson yhteydessä ja keväällä viimeistelevät ohjaajien avustuksella menetelmät, tulokset ja pohdinnat. Valmis työ palautetaan toukokuussa.
– Edetään kuin juna, kuvaa Auvinen.
Nimi luo odotuksia
Opiskelijoiden palautteen mukaan työn aloitus heti fuksisyksynä on tuntunut aluksi hämmentävältä, jopa pelottavalta. Auvinen ymmärtää tämän.
– Olemme lievittäneet pelkoja keskustelemalla opiskelijoiden kanssa. Säikähdys tulee monella siitä, että kokonaisuus on nimeltään kandidaatin tutkielma, hän kuvaa.
Hänen mukaansa vaiheet eivät eroa juurikaan harjoitustehtävistä ja esseistä, joita muutenkin tehdään teoriaopintojen yhteydessä.
On myös hyvä pitää rima riittävän matalana. Kansainvälisen julkaisun tasoista tutkimusta ei odoteta, vaan kyseessä on harjoitustyö, Auvinen muistuttaa.
Hän kehuu, että opiskelijoilla on mennyt tähän asti oikein hyvin. Palautetta kuunnellaan tarkkaan, ja tarvittaessa prosessia viilataan.
Tampereella enemmän joustoa
Tampereen lääketieteellisessä tiedekunnassa ohjeistetaan aloittamaan opinnäytetyön teko viimeistään ensimmäisen vuoden kevätlukukaudella tai toisen vuoden alussa.
Dekaani Seppo Parkkila kertoo, että tavoitteena on varmistaa opintojen sujuva eteneminen.
– Olisi hyvä, että tutkielma on tehtynä hyvissä ajoin, ettei tutkinto veny sen vuoksi, Parkkila toteaa.
Taustalla on myös se, että ensimmäisten vuosien teoriapainoitteiset opinnot mahdollistavat joustavamman aikataulun. Parkkilan mukaan silloin opiskelijalla on enemmän aikaa tehdä kandityötä.
Kolmannen vuoden syksyllä työn tulisi viimeistään olla valmis. Aikaisemminkin voi tehdä halutessaan.
– Siinä ollaan hyvin joustavia. Jos joku tekee tutkielman jo ensimmäisen vuoden aikana, sehän on hienoa, hän sanoo.
Aihe valitaan mielellään niin, että sen parissa voi jatkaa opintojen seuraavissa vaiheissa. Parkkilasta on tärkeää, että tutkielman teko toimisi suunnitteluna ja johdantona syventäville opinnoille.




