Hematologin ura keskittyi atomipommin uhreihin
– Olen erittäin iloinen, että Nihon Hidankyo sai Nobelin rauhanpalkinnon, professori Masao Tomonaga sanoo.
Professori Masao Tomonaga syntyi Nagasakissa, Japanissa 1943. Hän selvisi hengissä Nagasakiin 9. elokuuta 1945 pudotetusta atomipommista 2,5 kilometrin päässä putoamiskohdasta. Pommi tuhosi muun muassa Nagasakin lääketieteellisen yliopiston (joka on Japanin vanhin) ja yliopistosairaalan. 900 professoria, lääkäriä, hoitajaa ja opiskelijaa kuoli.
Masao Tomonaga aloitti lääketieteen opinnot Nagasakin yliopistossa ja valmistui 1968. Hän erikoistui sisätauteihin erityisenä kiinnostuksen kohteenaan hematologia. Hänestä tuli hematologian professori 1985. Hän erikoistui atomipommin uhrien (hibakusha) hoitoon ja tutki erityisesti leukemiaa ja muita säteilyn aiheuttamia syöpäsairauksia.
Eläkkeelle siirtymisen jälkeen hänet nimitettiin Japanin punaisen ristin Nagasakin atomipommisairaalan johtajaksi, missä toimessa hän jatkoi vuoteen 2012. Hän on edelleen aktiivinen tutkija ja hibakushien hoivakodin johtaja.
Professori Tomonaga on Nagasakin alueen hibakushien järjestön presidentti ja Japanin IPPNW:n (International Physicians for the Prevention of Nuclear War) varapresidentti.
Japanin atomipommin uhrien (hibakushien) järjestö Nihon Hidankyo sai 2024 Nobelin rauhanpalkinnon työstään atomipommien uhrien kokemusten pitämisestä esillä ja voimallisesta toiminnasta ydinaseriisunnan puolesta. Itsekin hibakushana professori Tomonaga on työskennellyt pitkään ja väsymättä turvallisemman maailman puolesta.
Masao Tomonaga osallistui Nobel-juhlallisuuksiin Oslossa joulukuussa 2024.
Olit kaksivuotias kun ydinpommi pudotettiin Nagasakiin. Selvisit hengissä, mutta miten perheesi kävi?
– Minun 20-vuotias äitini ja 2-vuotias minä selvisimme molemmat. Puinen talomme vaurioitui, äitini nappasi minut syliinsä ja pakenimme lähestyvää tulimyrskyä. Ensin menimme läheiselle temppelialueelle, jossa vietimme yön. Seuraavana päivänä onnistuimme pakenemaan junalla – asuimme rautatieaseman vieressä.
– Isäni työskenteli tuolloin ilmavoimien lääkärinä Taiwanilla. Hän kuuli välittömästi Nagasakin kaupungin täydellisestä tuhoutumisesta ja oli varma, että hänen vaimonsa ja Masao-poikansa olivat kuolleet. Mutta onneksi pelastuimme, minkä hän sai kuulla vasta kuukausia myöhemmin.
Minkälaisia vaikutuksia pommituksella oli lapsuudessasi perheeseesi ja koulunkäyntiisi? Pysyittekö Nagasakissa? Puhuttiinko pommituksesta ja selitettiinkö asia sinulle kun olit lapsi, vai vaiettiinko asiasta?
– Menetimme talomme ja kaiken, joten muutimme perheeni alkuperäiselle kotipaikkakunnalle Omuran kaupunkiin, joka on 60 kilometriä pohjoiseen Nagasakista. Vuoden kulutta isäni palasi Taiwanilta ja liittyi meihin.
– Minun tietämykseni Nagasakin atomipommista perustuu äitini muistoihin ja kertomaan. Joskus neljän vuoden kuluttua äitini alkoi opettaa ja kertoa minulle kokemuksiaan pommista ja miten me pelastuimme.
Aloittaessasi opintosi oli jo tiedossa, että radioaktiivinen säteily altistaa leukemialle ja muille hematologisille sairauksille. Valitsitko hematologian erikoisalaksesi heti alkuun? Sairastuiko joku sukulaisistasi tai ystävistäsi syöpään säteilyn seurauksena?
– Aivan, jo silloin oli Japanissa yleisessä tiedossa, että atomipommin räjähdyksestä seurannut säteilyaltistus aiheutti leukemiaa 3–4 vuoden kuluttua. Isäni oli lääkäri ja hänestä tuli apulaisprofessori Nagasakin lääketieteellisessä yliopistossa. Jo hän ryhtyi tutkimaan leukemiaa, jonka esiintyvyys kasvoi voimakkaasti.
– Lukiossa päätin ryhtyä työskentelemään atomipommin eloonjääneiden kanssa ja erityisesti perehtyä leukemiapotilaisiin. Halusin tutkia tieteellisesti, miksi ja miten radioaktiivinen säteily aiheuttaa leukemiaa. Sukulaiseni eivät olleet merkittävästi altistuneita, joten kukaan läheisistäni ei saanut leukemiaa tai myöhemmin syöpää.
Milloin hibakushien kansalaisliike alkoi, ja milloin tulit siihen mukaan?
– Asuin Hiroshimassa, kun isästäni tuli professori Hiroshiman yliopistossa. Huomioin ydinaseiden vastaisen toiminnan leviämisen jo lukiossa, mutta en vielä itse liittynyt. Tulin mukaan lääkäreiden IPPNW:n toimintaan 1983 ja osallistuin ensimmäisen kerran IPPNW:n maailmankongressiin Helsingissä 1984.
Mitkä ovat vuosikymmeniä jatkuneen tieteellisen työsi merkittävimmät tulokset liittyen säteilyn vaikutuksiin?
– Radioaktiivisen säteilyn selkeä annos(etäisyys)riippuvainen leukemian ja muiden syöpien esiintyvyyden nousu, joka hibakushilla jatkuu läpi koko elämän. Säteily vaurioittaa muun muassa luuytimen kantasolujen kromosomistoa, minkä seurauksena usean solulinjan solut voivat malignisoitua. Mutta emme saa myöskään unohtaa voimakkaita psykologisia vaikutuksia, erityisesti masennusta ja post-traumaattista stressireaktiota.
Mikä on Nihon Hidankyon tärkein viesti tämän päivän epävakaassa ja turvattomassa maailmassa?
– Meidän tulee aktiivisesti toimia ja lähestyä erityisesti ydinasevaltiota, jotta ne luopuisivat ydinaseista. Me hibakushat olemme kertoneet kokemuksistamme vuosikymmenet, nyt täytyy seuraavien sukupolvien jatkaa meidän työtämme.
Mikä on mielestäsi ollut lääkäreiden toiminnan ja erityisesti IPPNW:n merkitys työssä ydinaseiden hävittämiseksi?
– Lääkärin vastuu ihmiselämän säilyttämisessä on suoraan yhteydessä työhön ydinaseettoman maailman saavuttamiseksi.
Mitä haluaisit sanoa nuorille lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoilla ympäri maailmaan liittyen ydinaseiden uhkaan?
– Haluaisin korostaa, että on heidän sukupolvensa velvollisuus toteuttaa ydinaseeton maailma.
Olet osallistunut Nobel-juhlallisuuksiin täällä Oslossa ja kertonut oman tarinasi ja kertonut työstäsi monissa tilaisuuksissa. Miten olet kokenut nämä tilaisuudet ja seremoniat?
– Kokemus on ollut erittäin vaikuttava, ja olen otettu, että olen voinut jakaa kokemuksiani. Olen erittäin iloinen, että Nihon Hidankyo sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Haastattelija Kati Juva on eläkkeellä oleva neurologi ja toimii yhtenä IPPNW:n co-presidenttinä. Juva on tuntenut Masao Tomonagan vuosikymmeniä.