Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e47922, www.laakarilehti.fi/e47922

Husin Bergendahl vuosikertomuksessa: Hiukan enemmän tilaa hengittää

Raskaille säästöille ei pitäisi olla tarvetta.

Anne Seppänen

Hus onnistuu viime vuonna tasapainottamaan taloutensa ja kattamaan alijäämät lain edellyttämällä tavalla, aikataulun mukaisesti, iloitaan Husin vuosikertomuksessa.

Vuosikertomus kertoo, miten Husin strategiset tavoitteet etenivät viime vuonna, ja mihin suuntaan erikoissairaanhoitoa kehitetään tulevina vuosina.

– Yhteistoimintaneuvottelut olivat raskaat koko henkilöstölle, ja odotimme sen vaikuttavan henkilöstökokemukseen sekä henkilöstön luottamukseen ja saatavuuteen negatiivisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan henkilöstön tyytyväisyys johtamiseen pysyi hyvällä tasolla. Myös henkilöstön vaihtuvuus on pienentynyt ja henkilöstön saatavuus on ollut hyvää, toteaa toimitusjohtaja Matti Bergendahl katsauksessaan.

– Tiukka talousraami on tullut jäädäkseen, ja se edellyttää, että parannamme tuottavuutta myös tulevina vuosina. Nyt ei kuitenkaan pitäisi olla tarvetta raskaille säästöille, vaan meillä on hiukan enemmän tilaa hengittää, Bergendahl sanoo.

3800 lääkäriä

Husissa työskenteli vuonna 2025 yhteensä 26500 henkilöä. Heistä 3800 oli lääkäreitä. Naisia kaikista työntekijöistä oli 82,6 prosenttia.

Vakinaisen henkilöstön kokonaislähtövaihtuvuus oli viime vuonna seitsemän prosenttia. Tässä on laskua, sillä vuonna 2022 kokonaislähtövaihtuvuus oli 11,4 prosenttia.

Sairauspoissaoloprosentti oli 4,5. Edellisestä vuodesta se on noussut yhden kymmenyksen.

Vuonna 2025 Husissa hoidettiin yhteensä 711000 potilasta. Asiakaskokemusta mittaava suositteluindeksi nousi viime vuonna, joka kertoo potilaiden tyytyväisyydestä saamaansa hoitoon.

Lue lisää: Ennakkotiedot: Husin talous tasapainoon

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030