Husin uusi talousarvio: runsaat 140 miljoonaa euroa ylijäämää
Valtaosa menee aiempien vuosien alijäämien kattamiseen.
Hus tiedottaa, että se on pääsemässä tänä vuonna taloudellisiin tavoitteisiinsa. Koko kuluvan vuoden taloudellisen tuloksen ennustetaan olevan 141,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Siitä leijonanosa menee vuosien 2022–2024 alijäämien kattamiseen. Näin ollen ennustettu operatiivinen tilikauden tulos on satatuhatta euroa ylijäämäinen.
"Tällä hetkellä näyttää siis siltä, että Hus-yhtymä pystyy uusimman ennusteen mukaan ensimmäisenä julkisena sote-toimijana tasapainottamaan taloutensa ja kattamaan aikaisempien tilikausien alijäämät lain edellyttämällä tavalla ja aikataulussa", tiedotteessa todetaan.
Hus-yhtymän tulos tammi–heinäkuulta on 25,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja 38,1 miljoonaa euroa yli talousarvion.
Pitkään hoitoa odottaneiden määrä kasvoi heinäkuussa lomakauden takia. Yli 180 vuorokautta hoitoa odottaneita oli heinäkuun lopussa noin 6 130. Se on noin 940 potilasta enemmän kuin kesäkuun lopussa.
Yhtymähallitus käsitteli talousarviota kokouksessaan 8. syyskuuta. Kokouksessa myös hyväksyttiin seuraavien kolmen vuoden investointisuunnitelma.