Terveydenhuolto

Invalidiliitto kanteli tehohoitolinjauksesta oikeusasiamiehelle

Millä kriteereillä esimerkiksi koronaan sairastuneen vaikeasti vammaisen omatoimisuus ja siis oikeus tehohoitoon määritellään?

Anne Seppänen

Adobe/AOP

Invalidiliitto on tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle siitä, rajataanko Suomessa tehohoidon ulkopuolelle vaikeavammaisia henkilöitä, jotka saavat vammaispalvelulain perusteella henkilökohtaista apua tai vaikeavammaisten palveluasumiseen liittyviä palveluita päivittäistoimintoihin.

Tilanne voi tulla eteen niin koronaan kuin muihin henkeä uhkaaviin tilanteisiin liittyen.

Taustana kantelulle on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin verkkosivuilla todettu tehohoitoon liittyvä linjaus, jonka mukaan tehohoitoon ryhdytään "vain silloin, kun arvioidaan, että potilaan hengenvaarallinen tila on ohimenevä ja selviydyttyään hänellä mahdollisuus elää omatoimista sekä laadukasta elämää".

Husin lisäksi Invalidiliitto pyytää oikeusasiamiestä selvittämään asian laajuutta ja että onko samanlainen rajaus käytössä muissakin sairaanhoitopiireissä. 

Rikkooko rajaus perustuslakia?

Invalidiliitto pyytää eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään muun muassa mahdollisia tilanteita, joissa vaikeavammaisia henkilöitä on rajattu tehohoidon ulkopuolelle, mitä diagnooseja tilanteet ovat koskeneet, miten paljon tilanteita on ollut ja kuinka moni näistä ihmisistä on ollut työssäkäyviä.

Lue myös

Invalidiliitto kysyy myös, millä kriteereillä tehohoitoon ottamiseksi asetettu edellytys omatoimisuudesta määritellään ja arvioidaan. Invalidiliitto haluaa myös tietää, onko rajauksen myötä vaikeavammaisilta henkilöiltä evätty mahdollisuus selviytyä koronasta tai muusta tehohoitoa vaativasta akuutista sairaudesta.

– Haluamme selvyyden sille, rikkooko rajaus perustuslain syrjinnän kieltoa koskevaa sääntelyä, oikeutta yhdenvertaiseen terveydenhuoltoon ja elämään? Turvaako julkinen valta vaikeavammaisten henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia, erityisesti huomioiden YK:n vammaissopimus? kysyy Invalidiliiton lakimies Elina Nieminen tiedotteessa .  

Kirjoittajat

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030