Kaikki alueet hakivat rahaa hoidon jatkuvuuden parantamiseen
Vähintään puolet myönnetään ammatinharjoittajamallien kehittämiseen.
Kaikki hyvinvointialueet ovat hakeneet valtionavustusta, jota sosiaali- ja terveysministeriö myöntää hoidon jatkuvuusmallien eli omatiimi-, omalääkäri- ja ammatinharjoittajamallien kehittämiseen.
Avustuksia haettiin 13. maaliskuuta mennessä yhteensä yli 60 miljoonan euron edestä. Haettu summa on huomattavasti suurempi kuin jaossa oleva summa 40 miljoonaa euroa.
Tästä summasta vähintään puolet myönnetään ammatinharjoittajamallien kehittämiseen.
Useimmat hyvinvointialueet hakivat rahoitusta sekä oman palvelutuotantonsa että ammatinharjoittajamallin kehittämiseen.
– Hyvinvointialueilla on selvästikin tahtoa hoidon jatkuvuuden parantamiseen. Kehittämistyön tuloksena yhä useammalla suomalaisella on tulevaisuudessa omalääkäri, omahoitaja tai omatiimi. Rahoitettavilla hankkeilla haluamme lisätä hoidon vaikuttavuutta ja lääkäreiden kiinnostusta perusterveydenhuoltoon, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman tiedotteessa.
Seuraavaksi hakemukset arvioidaan hakuilmoituksessa määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Tavoitteena on saada rahoituspäätökset tehtyä toukokuun alkupuolella.




