Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e46295, www.laakarilehti.fi/e46295

”Kasvavalla joukolla apteekeista talous kriisiytynyt”

Joka kymmenes apteekkari nosti viime vuonna apteekistaan yksityisottoina alle 20 000 euroa.

Ulla Toikkanen

Uusista apteekkareista kolmannes kertoo, että tulot pienenivät sen jälkeen, kun he siirtyivät työntekijästä apteekkiyrittäjäksi, kertoo Apteekkariliiton jäsenkysely.

Joka kymmenes apteekkari nosti viime vuonna apteekistaan yksityisottoina alle 20 000 euroa. Neljänneksellä apteekkareista yksityisotot jäivät alle 40 000 euroon.

Kyselyyn vastasi loka-marraskuussa 375 apteekkaria, eli noin 60 prosenttia Suomen apteekkareista.

Apteekkari on toiminimiyrittäjä, jonka henkilökohtainen tulo muodostuu niistä yksityisotoista, joita hän nostaa apteekistaan. Nämä vastaavat käytännössä palkansaajan nettopalkkaa, sillä veroja ja muita maksuja ei niistä enää vähennetä.

Hieman yli puolet apteekkareista kertoi nostaneensa viime vuonna yksityisottoina 60 000 euroa tai enemmän, viidennes yli 120 000 euroa.

Toimialan leikkaukset heikentäneet taloutta

– Apteekkisektori on viime vuosina polarisoitunut voimakkaasti. Osalla apteekeista talous on ollut vielä vakaalla pohjalla, mutta toisessa ääripäässä on kasvava joukko apteekkeja, joiden talous on jo kriisiytynyt, kertoo Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Holma tiedotteessa.

Apteekkien taloutta ovat 2000-luvulla heikentäneet toimialaan kohdistuneet leikkaukset, kustannusten nousu ja yleisesti käytettyjen reseptilääkkeiden hintojen pitkään jatkunut lasku Apteekkariliiton mukaan.

Apteekkien tulevaisuuden näkymiä heikentää edelleen hallituksen esittämä, eduskunnan käsittelyssä oleva noin 36 miljoonan euron lääketaksaleikkaus reseptilääkkeisiin. Osalla apteekeista myös apteekkivero kiristyy.

Lue lisää: Kauppoihin laajentuvat itsehoitolääkkeet voivat aiheuttaa ongelmia

Lue lisää: Itsehoitolääkkeitä kauppoihin, lääketaksoihin leikkauksia – Apteekkariliitto: Kohtuutonta

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030