Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e45008, www.laakarilehti.fi/e45008

Kesän vammat ja kolhut näkyvät päivystyksissä

Toukokuussa Uudessa lastensairaalassa hoidettiin yli 700 kirurgista potilasta.

Ulla Ora

Kesällä liikkuminen näkyy vammoina päivystyksissä. Kesälle tyypilliset vammat liittyvät muun muassa harrastuksiin, kevyeen liikenteeseen, vapaa-ajan rakennustöihin ja nikkarointiin. Lapsilla ja nuorilla korostuvat ulkona liikkuessa tapahtuneet kaatumiset ja putoamiset.

Husin aikuisten päivystyksissä vammoja saaneiden potilaiden määrät ovat tänä kesänä olleet normaaleja. Seitsemästä yhteispäivystyksestä ainoastaan Jorvin yhteispäivystys on ollut vammojen osalta tavanomaista kiireisempi.  

– Mikään yksittäinen vammatyyppi ei näytä alkukesän aikana erityisesti korostuneen, kertoo osastonylilääkäri Jani Mononen tiedotteessa

Ortopediassa ja käsikirurgiassa alkukesä on sen sijaan ollut ruuhkainen. Tilanne on ollut vastaavan kaltainen kuin talven liukkaiden aikaan, jolloin ortopedisiä tai käsikirurgisia päivystysleikkauksia on odottanut yli sata potilasta. Nyt ruuhkatilanne on jo saatu pääasiassa purettua ja toiminta on palannut melko tavanomaiselle tasolle.  

Pahoinpitelyt näkyvät

Pahoinpitelyiden osuus kasvomurtumien syynä on korostunut tänäkin kesänä. Myös kasvomurtumien määrät ovat kesäaikana lisääntyneet, mutta tavanomaisesta poikkeavia ruuhkahuippuja ei ole esiintynyt. Aiempien vuosien perusteella heinäkuun kahden ensimmäisen viikonlopun ja erityisesti elokuun odotetaan olevan kesän kiireisimpiä.  

– On ilahduttavaa huomata, että sähköpotkulautaonnettomuudet eivät enää näyttäydy kasvomurtumissa merkittävänä vamman aiheuttajana. Rajoitustoimilla näyttäisi olevan vaikututusta siihen, että tilanne on rauhoittunut verrattuna parin vuoden takaiseen, kertoo Husin suu- ja leukakirurgian osastonylilääkäri Johanna Snäll. 

Lasten päivystyksissä paljon kirurgisia potilaita  

Alkukesä on ollut kiireinen lasten päivystyksissä. Toukokuussa Uudessa lastensairaalassa hoidettiin yli 700 kirurgista potilasta. Tyypillisiä vammoja lapsipotilailla ovat yläraajamurtuman ja pään vammat. Juhannuksen jälkeen potilasmäärä on laskenut edellisvuosien tapaan. Toista ruuhkahuippua odotetaan koulujen alkuun.  

– Lasten ja nuorten vammat liittyvät muun muassa putoamiseen kiipeilytelineeltä, kaatumiseen rullalaudalla tai pyörällä sekä trampoliinilla ja sähköpotkulaudoilla tapahtuviin onnettomuuksiin, sanoo osastonlääkäri Elina Wärnhjelm .  

Kesäkuussa voimaan astunut uusi laki kieltää alle 15-vuotiaiden sähköpotkulautojen käytön.

Lue lisää: Lasten ja nuorten kasvomurtumat on tunnistettava viiveettä

Lue lisää: Uusi kansainvälinen arviointimalli muuttaa aivovammojen diagnostiikkaa

Kirjoittaja

Ulla Ora

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030