"Kun on näissä liemissä itsensä keittänyt, ei osaa enää kuvitella muunlaisia töitä"
Uuden Lupa- ja valvontaviraston pääjohtaja Marko Pukkinen lupaa sujuvamman Soterin ja lyhyempiä lupajonoja – mutta todennäköisesti myös lisää uhkasakkoja.
Uuden Lupa- ja valvontaviraston pääjohtaja Marko Pukkinen uskoo, että kun valvonta ja lupahallinto muuttuvat valtakunnallisiksi, myös arvostelu viranomaisten ratkaisuja kohtaan vähenee.
– Minä odotan, ettei esimerkiksi terveydenhuollon asiakasorganisaatioiden tarvitse enää sanoa, että ratkaisut eroavat Itä- ja Länsi-Suomen välillä ja että viranomainen käsittelee asioita eri tavalla. Odotan, että tämä näkyy hyvinkin nopeasti.
Uusi Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa tämän vuoden alussa, ja Pukkisellakin on takanaan vasta muutama viikko uuden työpöydän takana.
Erilaisista valtion lupa- ja valvontatehtävistä hänellä sen sijaan on jo useamman vuosikymmenen kokemus. Nykyiseen työhönsä hän siirtyi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajan tehtävästä. Hän on toiminut aiemmin eri tehtävissä myös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa sekä Länsi-Suomen lääninhallituksessa.
– Kyllä siinä valtiolle työskentelyssä on oma viehätyksensä. Saa olla aika laajasti asioiden päällä ja vaikuttaa ihmisten ja yritysten toimintaedellytyksiin.
Lupahallinnon jonoihin vauhtia
Pukkinen kertoo, että uuden viraston myötä tapahtuu ”aikamoinen resurssien tasaus”, kun toiminta siirtyy valtakunnalliseen malliin.
– Toimintakäytännöt ja resurssit ovat vaihdelleet alueittain, ja se on näkynyt myös asiakkaille. Mutta nyt Valviran ja kunkin kuuden aluehallintoviraston toimintakulttuurit laitetaan yhteen. Uskon, että pystymme tasaamaan esimerkiksi lupahallinnon jonoja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla harmaita hiuksia on aiheuttanut etenkin Soteri eli ammattioikeuksien sähköinen asiointipalvelu.
Pukkinen sanoo, että Soteri otettiin ehkä hieman liian nopeasti käyttöön.
– Sen kanssa olemme taistelleet kaksi vuotta, mutta heikoimmat kohdat on nyt ylitetty ja tietojärjestelmä on saatu toimimaan paremmin. Olemme myös saaneet sisäisesti toimintamallit ja käytännöt toimimaan paremmin yhteen.
Uhkasakkoja tiedossa todennäköisesti lisää
Merkittävin viime vuosien muutos on ollut hyvinvointialueiden perustaminen, kun alueiden omavalvonnan vastuu lisääntyi selvästi.
– Sen valvominen, että tämä toteutuu, on uusi elementti, koska vastuu on sillä meidän valvottavallamme. Alueilla on kovat säästöpaineet, ja koko organisaatio on vielä uusi. Ei voida olettaa, että tällaisen organisaation saaminen oikeille urille tapahtuisi kahdessa tai kolmessa vuodessa.
Jatkossa myös hyvinvointialueiden valvontatapoja yhteensovitetaan, mutta Pukkinen uskoo, että alueiden haasteet ja rajojen hakeminen näkyvät viraston toiminnassa vielä pitkään.
– Olemme joutuneet määräämään muun muassa satojen tuhansien eurojen uhkasakkoja, ja näitä saattaa valitettavasti olla vielä tulossa.
Vastuullista mutta mielenkiintoista työtä
Pukkisen uran varrelle on sattunut jo monenlaisia kriisejä. On ollut esimerkiksi vanhustenhuollon kriisi ja Ukrainan sota, jotka ovat vaikuttaneet viranomaisvalvontaankin monin tavoin.
– Aina sitä ajattelee, että eiköhän tämä tästä, mutta sitten tulee taas jotain uutta.
Korona-aika oli Pukkisen tähänastisen uran raskainta aikaa rajoitusten täytäntöönpanoineen ja seurannaisvaikutusten arviointeineen.
– Valvontavirasto tuli kansalaisillekin tutuksi, kun rajoitukset tulivat niin lähelle. Jouduimme tekemään aika rajuja päätöksiä.
Pandemia vaati tasapainottelua yhteiskunnan eri osa-alueiden, terveydenhuollon ja yksilöiden näkökulmien välillä.
– Näissä töissä on kova vastuu, mutta työ on raskaudestaan huolimatta myös äärettömän mielenkiintoista. Kun näissä liemissä on itsensä keittänyt, ei osaa enää kuvitella muunlaisia töitä, Pukkinen naurahtaa.
Uusi Lupa- ja valvontavirasto
Valtion aluehallinnon uudistuksessa valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät siirrettiin uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon.
Samalla muodostettiin uudet alueelliset elinvoimakeskukset. Viranomaisten tehtävät siirtyivät Valviralta, aluehallintovirastoilta ja Ely-keskuksilta, joiden toiminta lakkasi vuoden 2025 lopussa.
Uuden viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä.
Viraston toimipaikat sijaitsevat 18 paikkakunnalla, joista päätoimipaikka on Tampereella.
Työntekijöitä on noin 2 000.
Lähde: Lupa- ja valvontavirasto




