Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e46031, www.laakarilehti.fi/e46031

Kuoleman toteamisen käytäntöjä pitää muuttaa, vaatii Geriatrit ry

Vainajia kuljetetaan viikonloppuisin jopa yli sadan kilometrin päähän lääkärin luo.

Anne Seppänen

Suomen Geriatrit ry vaatii kannanotossaan, että kuoleman toteamisen käytäntöjen muuttaminen otetaan pikaisesti uudelleen lakivalmisteluun.

Viimeksi asiaa koskeva lakiesitys on ollut lausuntokierroksella vuonna 2020. Tuolloin esitettiin, että sairaanhoitaja voisi ennakoiduissa kuolemantapauksissa tehdä kuoleman toteamiseksi tarvittavat tehtävät, jonka jälkeen ruumis voitaisiin siirtää kylmätilaan. Lääkärin tulisi fyysisellä tutkimuksellaan todeta kuolema kolmen vuorokauden kuluessa. Lakihanke jäi kuitenkin tuolloin toteutumatta.

Nykyinen Valviran ohjeistus ei salli vainajan siirtämistä kylmiöön ennen lääkärin fyysisesti suorittamaa kuoleman toteamista. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on puuttunut tiukasti alueellisiin toimintatapoihin, joiden mukaan vainaja on voitu siirtää kylmiöön odottamaan lääkärin tutkimusta.

Apulaisoikeusasiamiehen kannanoton jälkeen hyvinvointialueet ovat suunnitelleet käytäntöjä, joissa vainaja kuljetetaan viikonloppuisin jopa yli sadan kilometrin päähän lääkärin luokse, jotta kuolema voidaan todeta.

Suomen Geriatrit ry. toteaa tiedotteessaan, että käytäntö on arvokkaan kuoleman ja sen jälkihoidon vastainen, aiheuttaa lisäkustannuksia ja sitoo resursseja jo valmiiksi talouspaineiden kanssa kamppaileville hyvinvointialueille.

Lue lisää: Kuolema viikonloppuna – kuka toteaa?

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030