Terveydenhuolto

Kuolleiden määrä kasvoi ennätyksellisesti 2021 ja se sähköisti Twitterin

Onko kyse koronakuolemista vai jostain muusta, ja miksi kuolinsyistä saadaan varma tieto vasta ensi jouluksi?

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Kuolleiden määrä kasvoi Suomessa viime vuonna 3,9 prosenttia edellisvuodesta, kertoi Tilastokeskus perjantaina.

Kuolleiden määrä ja yleinen kuolleisuusluku ovat olleet vuotta 2021 korkeammalla tasolla viimeksi 1940-luvulla. Kuolleita oli yhteensä 57659, mikä on 2171 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tämä tieto sai perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin huolestumaan, ja hän kirjoitti Twitterissä, että asia pitää selvittää tarkemmin.

Tilastokeskuksen väestötilastoissa ei eritellä kuolemien syitä, joten tietoa niistä ei vielä ole. Virallinen kuolemansyytilasto on luvassa vuoden 2021 osalta ensi joulukuussa.

– Kuolleisuuden kasvu on tullut erityisesti yli 85-vuotiaiden kuolleisuuden lisääntymisestä. Jos vertaa vuotta 2021 vuosien 2017–2020 keskimääräiseen kuukausittaiseen kuolleiden määrään, kuolleiden määrät ovat olleet normaalia suurempia toukokuusta lähtien koko loppuvuoden ajan. Marras-joulukuussa kuolleita oli jopa yli 15 prosenttia enemmän kuin vertailuajankohtana eli vuosina 2017–2020 keskimäärin, Tilastokeskuksen yliaktuaari Joni Rantakari kertoo tiedotteessa.

Rantakari kertoo, että merkittävä syy kuolleiden määrän kasvuun on Suomen ikääntyvä väestörakenne.

Twitterissä kuohahti

Tilastokeskuksen julkaisema tieto kuolemien määrän lisääntymisestä sähköisti Twitter-keskustelua viikonloppuna. Genomiikan professori Tuuli Lappalainen Tukholman Kungliga Tekniska Högskolanista pyysi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahaudalta , voisiko THL julkaista kunnollisen analyysin kuolleisuuden syistä viimeisen vuoden aikana.

– Kuka tai kuinka moni koronaan nyt kuolee? hän kysyi.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch ehdotti samassa keskustelussa, että Tilastokeskus ottaisi asiasta kopin.

Keskusteluun tägätty Tilastokeskuksen pääjohtaja Markus Sovala hämmästeli, mihin tietoa tarvittaisiin näin nopeasti, kun epidemia alkaa olla ohi. Monipolvisen ja väärinymmärryksiäkin sisältäneen keskustelun mittaan kaikki halukkaat pääsivät kertomaan, että epidemia edelleen jatkuu ja että tietoa kuolleisuudesta ja kuolinsyistä tarvitaan nopeasti, jotta siihen voidaan vaikuttaa. Keuhkosairauksien professori Marjukka Myllärniemi huomautti, että Suomi on tällä hetkellä koronatartuntojen ja -kuolemien osalta Euroopan johdossa.

Lue myös

Tilastokeskus sai keskustelun kuluessa kritiikkiä siitä, että tiedot ovat hitaasti käytettävissä, vaikka niitä tällaisessa poikkeustilanteessa tarvittaisiin heti. Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo kertoi, että tutkimusta varten tarvitaan lääkärien kirjoittamat viralliset kuolinsyytodistukset, joista edelleen 80 prosenttia tulee paperisina. Niitä joudutaan myös karhuamaan, koska lääkärit eivät aina kirjoita niitä ajoissa. Sähköinen kuolinsyytodistus on otettu käyttöön sairaanhoitopiireissä hitaasti. Tämän vuoksi tiedot vuoden 2021 kuolinsyistä saadaan vasta ensi jouluksi.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030