Lääketeollisuuden investoinnit 459 miljoonaa 2024
Merkittävä osa tutkimusinvestoinneista kohdistuu kliinisiin lääketutkimuksiin.
Kokonaisinvestoinneista lääketeollisuus investoi 232 miljoonaa euroa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Merkittävä osa tutkimusinvestoinneista kohdistuu kliinisiin lääketutkimuksiin. Tutkimusinvestoinnit pysyivät aiemmalla tasollaan.
Lääketeollisuuden investoinnit olivat 459 miljoonaa euroa viime vuonna. Investoinnit pysyivät samalla tasolla kuin vuonna 2023. Lääketeollisuus ry julkaisee vuosittain toimialan yrityksille kohdistetun investointikyselyn tulokset.
Tuotantoinvestoinnit olivat 222 miljoonaa euroa ja samoin edellisvuoden tasolla. Rekisteritutkimuksiin investoitiin 4,5 miljoonaa euroa.
– Annoimme toimialana maaliskuussa valtiovarainministeri Purralle ja valtioneuvostolle arvolupauksen, jonka mukaan nostamme kokonaisinvestoinnit miljardiin vuosikymmenen loppuun mennessä. Olemme puolivälissä tätä matkaa miljardin euron tavoitteeseen, toimintaympäristön suotuisaa kehittämistä on määrätietoisesti jatkettava, Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne-Mari Virolainen sanoo tiedotteessa .
Kysely kertoi, että lääketeollisuuden yritykset arvioivat investointiensa kasvavan vauhdilla parin seuraavan vuoden aikana. Vastaajien olettamat tulevien investointien määrästä ovat aiemmin vastanneet hyvin toteumia.
Tärkeää koko toimialan suomalaisen ekosysteemin kehittäminen
Virolaisen mukaan lääkeyritykset arvioivat investoivansa Suomeen lähes 269 miljoonaa euroa kahden seuraavan vuoden aikana.
– Edellisenä vuonna vastaava arvio oli 206 miljoonaa euroa. Näiden investointien lopullinen toteutuminen on kiinni monesta seikasta. Suomen on oltava kiinnostava markkina ja toimintaympäristö kansainvälisille yrityksille, hän toteaa.
Lääketeollisuus pitää tärkeänä koko toimialan suomalaisen ekosysteemin kehittämistä. Uusien innovaatioiden käyttöönotto mahdollistaa kasvavat tutkimusinvestoinnit, jotka puolestaan vetävät parhaimmillaan perässään tuotantoinvestointeja.
– On sekä potilaiden saaman hoidon, terveydenhuollon kehittämisen että koko yhteiskunnan näkökulmasta tärkeää, että Suomi nähdään kiinnostavana lääkemarkkinana ja tutkimusmaana jatkossakin. Innovaatioiden käyttöönottoa on sujuvoitettava ja nähtävä lääkkeet pidempiaikaisena investointina lyhytaikaisen kustannuksen sijaan.