Laitosmuotoisen päihde- ja riippuvuuskuntoutuksen asiakkaat vähentyneet
Kuntoutukseen pääsee nykyään myöhemmin kuin ennen.
THL:n tämän vuoden kevään selvityksen mukaan Suomessa on 43 laitosmuotoista päihde- ja riippuvuuskuntoutuksen yksikköä. Määrä on pysynyt lähes ennallaan verrattuna edelliseen kyselyyn vuonna 2021. Sen sijaan asiakasmäärät ovat vähentyneet, ja asiakkaiden tilanteet ovat aiempaa monimutkaisempia.
Kuntoutusyksiköt raportoivat, että kuntoutukseen pääsee nykyään myöhemmässä vaiheessa kuin ennen. Usein riippuvuus on jo edennyt pitkälle ja ongelmat ovat kasautuneet.
Monilla asiakkailla on päihde- ja riippuvuusongelmien lisäksi yhtäaikaisia mielenterveys-, talous- tai asumishaasteita. Tämä korostaa palvelujen yksilöllisyyden ja riittävän pitkäkestoisen tuen tarvetta.
– Laitoskuntoutuksella on tärkeä rooli osana päihde- ja riippuvuuspalveluja. Osalla asiakkaista elämäntilanteet ja päihdeongelmat ovat niin vaikeita, että heillä olisi tarvetta nykyistä pidemmälle laitosmuotoiselle kuntoutukselle, sanoo erikoistutkija Kristiina Kuussaari THL:stä tiedotteessa.
Kuntoutusjaksoihin sitoudutaan
Vuonna 2024 kuntoutuksessa oli 2 923 asiakasta, mikä on noin 800 vähemmän kuin vuoden 2021 kyselyssä.
Asiakasmäärien vähenemisestä huolimatta suurin osa kuntoutusjaksoista toteutui suunnitellusti. Vain noin kymmenen prosenttia jaksoista keskeytyi. Tyypillinen kuntoutusjakso kesti noin 30 vuorokautta.
Kyselyyn vastanneissa yksiköissä oli 484 asiakaspaikkaa ja noin 360 kuntoutushenkilöstön työntekijää.
Palvelurakenteet muutoksessa
Hyvinvointialueuudistus ja päihde- ja mielenterveyslainsäädännön uudistukset ovat vaikuttaneet siihen, miten ja missä päihde- ja riippuvuuskuntoutusta järjestetään.
Useat hyvinvointialueet ovat siirtäneet painopistettä avomuotoiseen kuntoutukseen tai perustaneet omia laitoskuntoutuksen yksiköitä.




