Terveydenhuolto

Liki joka viides 18-22-vuotias kävi terveydenhuollossa mielenterveyssyistä

THL:n selvitys: Käyntien ja asiakkaiden määrä kasvoi vuodesta 2015 vuoteen 2020 kolmanneksella.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Lähes joka viidennellä (18 %) 18-22-vuotiaalla oli mielenterveyteen liittyvä käynti julkisessa terveydenhuollossa vuonna 2020. 13–17-vuotiaista 14 prosentilla oli vähintään yksi perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon mielenterveyskäynti ja 7–12-vuotiaista yhdeksällä prosentilla. Luvut ilmenevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta selvityksestä .

Kaikkiaan 7–22-vuotiailla oli julkisessa terveydenhuollossa noin 1,2 miljoonaa mielenterveyteen liittyvää käyntiä vuoden 2020 aikana. Käyntejä oli yhteensä noin 130 000 lapsella ja nuorella.

Seka asiakkaiden että käyntien määrä kasvoi vuodesta 2015 noin kolmanneksen.

– Palveluiden käytön lisääntyminen viime vuosina voi heijastella toisaalta nuorten kasvanutta kuormittumista ja stressiä, toisaalta mielenterveyspalveluiden käyttöön liittyvien asenteiden muutosta. Lisäksi perustasolla tuen ja hoidon tarve tunnistetaan aiempaa paremmin, minkä ansiosta hoitoonkin hakeudutaan useammin, kertoo THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä tiedotteessa.

Ihmissuhteet, globaalit uhat ja epävarma tulevaisuus

Selvityksen mukaan mielenterveysperusteiset tutkimus- ja hoitokäynnit yleistyvät nuoruusiässä ja ovat yleisimpiä 18–22-vuotiailla.

Lue myös

–Ihmissuhteisiin, opintoihin, työelämään siirtymiseen ja toimeentuloon liittyvät huolet, erilaiset globaalit uhat ja yleinen epävarmuus tulevaisuudesta kuormittavat erityisesti aikuistumisen kynnyksellä olevia nuoria ja nuoria aikuisia, jotka samanaikaisesti tekevät niihin liittyviä koko aikuiselämäänsä vaikuttavia valintoja. Vuoden 2020 luvuissa näkyy myös pandemia-ajan eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden tuoma stressi, Aalto-Setälä kertoo.

Uudessa selvityksessä tarkastellaan ensimmäistä kertaa mielenterveyteen liittyvien käyntien toteutumista terveydenhuollon omien kirjausten perusteella. Tällaista tietoa tarvitaan niin alueellisen kuin valtakunnallisen palveluiden kehittämisen tueksi.

Selvityksessä on tarkasteltu lasten ja nuorten mielenterveysperusteisten tutkimus- ja hoitokäyntien toteutumista myös hyvinvointialueittain.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030