Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e49949, www.laakarilehti.fi/e49949

Ministeriö ei taipunut muuttamaan päätöstään Etelä-Pohjanmaan rahoituksesta

Valtiovarainministeriön mukaan THL:n rekisteristä ei enää saa sellaisia tietoja, joiden perusteella vuoden 2025 rahoituspäätöstä olisi voitu korjata.

Anu-Elina Ervasti

Valtiovarainministeriö (VM) ei muuta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen viime vuoden rahoituspäätöstä. Ministeriö kertoo asiasta verkkosivuillaan.

Vaasan hallinto-oikeus palautti asian ministeriön pöydälle aiemmin syksyllä. Etelä-Pohjanmaa oli vaatinut oikaisua rahoituspäätökseen ja valittanut hallinto-oikeuteen, kun ministeriö ei ollut suostunut tähän.

Kiistan taustalla ovat laajemmat epäselvyydet hyvinvointialueiden pitkäaikaisdiagnoosien kirjaamisessa. Hallinto-oikeus linjasi, että ministeriön olisi pitänyt tarkastella rahoituspäätöstä uudelleen sen jälkeen, kun hyvinvointialue oli tehnyt oikaisuvaatimuksen ja toimittanut täydentäviä diagnoositietoja.

Valtiovarainministeriö kertoo, että se on nyt käsitellyt oikaisuvaatimuksen uudelleen ja arvioinut asiaa yhteistyössä THL:n kanssa. Ministeriön mukaan THL:n hoitoilmoitusrekisteristä ei kuitenkaan enää saa tarpeeksi tarkkoja tietoja.

– Vuoden 2025 rahoituslaskelmien tekeminen uudestaan muun kuin rahoituspäätöksen perusteena käytettyjen jäädytyspäivämäärän mukaisten rekisteritietojen perusteella ei ole käytännössä mahdollista. Tässä vaiheessa ei ole enää saatavissa sellaista hyvinvointialueiden rahoituslaissa tarkoitettua tarkkaa rekisteritietoa, johon rahoituspäätöksen korjaaminen voitaisiin perustaa, ministeriö toteaa.

– Päätöksen lopputulosta ei siten muuteta.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella on oikeus valittaa myös tästä päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Ministeriön mukaan rahoituslakia on nyttemmin täydennetty niin, että esimerkiksi diagnoositiedoissa huomattuja virheitä voidaan jatkossa korjata paremmin.

Lue lisää: Etelä-Pohjanmaa sai erävoiton rahoituskiistassa, mutta laajempi ratkaisu voi olla ”pitkän polun päässä”

Kirjoittaja

Anu-Elina Ervasti

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat