MS-säätiö jakoi 50 000 euroa tutkimusapurahoja
Tuetuissa hankkeissa tutkitaan muun muassa uusien kuvantamismenetelmien kehittämistä ja suomalaisten MS-potilaiden elämänlaatua.
Suomen MS-säätiö on jakanut kevään 2025 apurahahaussa yhteensä 50 000 euroa MS-tautiin liittyvään tutkimukseen. Jaettu summa on Neuroliiton 30 vuotta sitten perustaman säätiön historian suurimpia, ja se juhlistaa samalla säätiön juhlavuotta. Apurahat julkistetaan Maailman MS-päivänä 30. toukokuuta.
Apurahat kohdistuivat yhteensä kahdeksalle tutkijalle. Tuetuissa hankkeissa tarkastellaan muun muassa hermotukisolujen toimintaa, uusien kuvantamismenetelmien kehittämistä, suomalaisten MS-potilaiden elämänlaatua sekä kansainvälistä rekisteriyhteistyötä.
– Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 12 kappaletta, ja ne olivat kauttaaltaan hyvätasoisia. Apurahojen jakoperusteissa painotettiin tutkimusten tieteellistä laatua, merkitystä MS-taudin ymmärtämisen ja hoidon kannalta sekä haetun rahoituksen keskeisyyttä projektin toteutukselle, Neuroliiton toimitusjohtaja ja säätiön asiamies Helena Ylikylä-Leiva toteaa tiedotteessa .
Taudin ennuste parantunut
MS-säätiö on ainoa taho Suomessa, joka on keskittynyt tukemaan MS-taudin ja harvinaisten neurologisten sairauksien tutkimusta. Säätiö on jakanut MS-taudin tutkimukseen kohdentuvia apurahoja jo yli 600 000 euroa.
– MS-taudin syntysyyn ja mekanismien ymmärtämisessä on otettu merkittäviä edistysaskeleita viime vuosina, mikä on vaikuttanut myönteisesti taudin ennusteeseen ja sairastavien elämään, Neuroliiton puheenjohtaja ja MS-säätiön hallituksen jäsen, neurologian dosentti Juha-Pekka Erälinna sanoo tiedotteessa.
– Kaikki tämä pohjautuu laadukkaaseen perustutkimukseen. Se ansaitsee tukemme jatkossakin, sillä työ on vielä kesken. MS-tauti on yhä parantumaton, ja sen monimutkainen syntymekanismi odottaa lopullista selvittämistään, Erälinna linjaa.