Myös Varha palkkaa osastonlääkäreille varahenkilöitä – Kanta-Hämeestä jo hyviä tuloksia
"Varahenkilönä työskentelevän osastonlääkärin tehtävässä yhdistyvät virkalääkärin ja keikkalääkärin hyvät puolet", sanoo ylilääkäri Paula Viikari.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on perustanut kaksi osastonlääkärin virkaa Tyks-sairaalapalveluissa yleislääketieteen palvelualueella.
Varahenkilö toimii Tyksin yleislääketieteen alla ja sijaistaa sekä osastonlääkäreitä, että kotisairaalan ja palliatiivisen osaston lääkäreitä. Lääkärille määritellään kotiosasto, josta käsin hän siirtyy työpisteisiinsä.
– Varahenkilönä työskentelevän osastonlääkärin tehtävässä yhdistyvät virkalääkärin ja keikkalääkärin hyvät puolet. Työ on vaihtelevaa, mutta lisäksi lääkärillä on kaikki vakituisen työntekijän edut, esimerkiksi lomat ja mahdollisuus kouluttautumiseen. Liikkuvasta työstä maksetaan korvaus, yleislääketieteen ylilääkäri Paula Viikari kertoo tiedotteessa .
Lääkärien varahenkilöjärjestelmä on osoittanut hyötynsä Suomessa. Esimerkiksi Kanta-Häneen hyvinvointialueella varahenkilöiden määrää on jo kasvatettu.
Tyksissäkin on jo pitkään toiminut sairaanhoitajia varahenkilöinä.
Varahenkilöstö-osastonlääkärin työt saattavat vaihdella eri vastuualueilla, esimerkiksi yhtenä päivänä palliatiivisella osastolla, toisena kotisairaalan potilaiden parissa ja kolmantena yleislääketieteen sairaalaosastolla.