Oikeudenkäynnit Pandemrix-rokotuksiin alkamassa
Pääkäsittelyyn on varattu kuusi viikkoa aikaa.
Helsingin käräjäoikeudessa alkaa käsittely Pandemrix-rokotuksiin liittyen. Lääkevahinkovakuutuspoolia vastassa on kahdeksan yksityishenkiön asiat, joita käsitellään osittain yhdessä. 27.9. alkavalle pääkäsittelylle on varattu aikaa kuusi viikkoa. Osa käsittelystä tapahtuu suljetuin ovin. Asiassa ei ole päästy neuvottelutulokseen.
Asiasta tiedottaneen Suomen Potilasvanhinkoavun mukaan oikeudenkäyntien keskeinen osa tulee olemaan todistajien kuuleminen siitä, että kantajien narkolepsialle tyypilliset oireet alkoivat kahden vuoden kuluessa syksyllä 2009 annettujen sikainfluessarkotteiden jälkeen.
Lääkevahinkovakuutuspooli on katsonut, että korvattavuus edellyttää oireiden alkamista kyseisessä kahden vuoden aikaikkunassa, jotta syy-yhteyttä rokotteeseen voitaisiin pitää todennäköisenä ja siten lääkevahinkovakuutuskorvauksiin oikeuttavana. Aiemmassa kirjallisessa lautakuntamenettelyssä tällaista todistelua ei ollut mahdollista esittää.
Tuomiot asiassa saataneen alkuvuodesta 2023.