Oma Häme valitti Valviran uhkasakosta
Jonojen purku jatkuu erikoissairaanhoidossa.
Valvira antoi Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lokakuun alussa määräyksen saattaa kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy lainmukaiseksi 30. huhtikuuta 2026 mennessä. Määräyksen tehostamiseksi Valvira asetti Oma Hämeelle miljoonan euron uhkasakon. Oma Häme jätti Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valituksen tästä.
Oma Häme katsoo, että päätöksen perustelut ovat puutteellisia, koska esimerkiksi uhkasakon määrälle ei ole esitetty selkeitä laskentaperusteita. Erisuuruisten uhkasakkojen määrääminen hyvinvointialueille ei perustu sen mielestä yhtenäisiin arviointikriteereihin, mikä rikkoo hallinnon yhdenvertaisuusperiaatetta.
Lisäksi Oma Hämeen mukaan Valviran päätöksen tietopohja oli puutteellinen ja perustui ristiriitaisiin tilastotietoihin jonoista ja hoitoon pääsystä. Päätöksessä käytetty tieto ei kuvaa täsmällisesti alueen nykytilannetta, eikä viimeaikaisia toimenpiteitä hoitoon pääsyn parantamiseksi.
Lisäksi päätöksessä asetettu määräaika hoitojonojen purkamiseksi on alueen mukaan epärealistinen ja suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska se ei huomioi Assi-sairaalan käyttöönottoa alkuvuonna 2026. Valvira on päätöstä tehdessään ollut tietoinen sairaalan muutosta ja siitä, että se aiheuttaa tilapäisen notkahduksen erikoissairaanhoidon palveluihin.
Hyvinvointialue korostaa sitoutuneensa lainmukaisen hoitoon pääsyn toteuttamiseen ja tekee määrätietoisesti työtä hoitojonojen purkamiseksi. Assi-sairaalan käyttöönoton odotetaan parantavan merkittävästi palveluiden saatavuutta ja prosessien sujuvuutta vuoden 2026 aikana.
– On harmillista, että valtakunnallinen tilanne datasiirroissa on mikä on. Sakon tulisi perustua todelliseen jonotilanteeseen, josta hyvinvointialueella ja datan avulla valvontatehtäväänsä suorittavalla viranomaisella olisi yhtenevä käsitys. Myös sakon suuruus tulisi määritellä yhtenevin kriteerein, toteaa hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinentiedotteessa.
Jonot lyhentyneet tänä vuonna
Valituksesta huolimatta Oma Häme jatkaa määrätietoista työtä hoitojonojen lyhentämiseksi. Hyvinvointialue on tänä vuonna lyhentänyt jonoja useilla erikoisaloilla ja saanut osassa palveluja tilanteen jo lainmukaiseksi.
Eniten ovat parantuneet urologian ja ortopedian erikoisalojen sekä suun terveydenhuollon palvelut, joissa kiireettömään hoitoon pääsy on nopeutunut merkittävästi.
Hoitoon pääsyä on parannettu muun muassa lisäämällä henkilöstöä sekä leikkaus- ja vastaanottokapasiteettia ja kehittämällä toimintatapoja.
– Korostan, ettei tämä hallintovalituksemme vaikuta siihen tekemiseen tai rahoitukseen, jota käytämme jonon purkamiseen. Seuraamme erillisellä raportoinnilla kaikkien lakisääteisten tehtäviemme määräaikoja ja muita mitoituksia. Toimimme heti, jos jokin ei täyty, kuvaa Naukkarinen.
– Erikoissairaanhoidon jonojen kohdalla toivon kovasti, että saamme jonon lakisääteiseen tilaan jo reilusti ennen uhkasakkopäätöksessä olevaa määräaikaa. Lähtötilanne, jonka perimme, oli koronan jäljiltä aika vaikea. Näkemyserossamme valvojan kanssa on kyse siitä, millä prosessilla ja perusteilla näitä määräyksiä annetaan, hän jatkaa.




