Pohde on kieltämässä ulkopuolisia koulutuksia ja virkamatkoja
Eivät saa aiheuttaa kuluja työnantajalle.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on kieltämässä ulkopuolisia koulutuksia ja virkamatkoja, jos ne aiheuttavat kuluja työnantajalle.
Tämä liittyy vuoden 2026 talousarvion toimintamenojen sopeuttamiseen, jota käsitellään tiistaina 9. kesäkuuta aluehallituksen kokouksessa.
Esityksen mukaan koulutukset tulee jatkossa järjestää ensisijaisesti sisäisesti tai etäyhteyksin. Vain toiminnan kannalta välttämättömät matkat voidaan hyväksyä, ja niistä päättää toimialuejohtaja.
Uutinen päivittyy.




