Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e46060, www.laakarilehti.fi/e46060

Pohjois-Karjan yt-neuvottelut päättyivät: Irtisanomisuhan alla noin 130 henkilötyövuotta

Lomautuksia neuvottelutulokseen ei sisälly, mutta henkilöstöetuja rajataan.

Anni Teppo

Siun soten eli Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet.

Neuvottelutulos sisältää toimenpiteet 20 miljoonan euron säästöjen aikaansaamiseksi.

Henkilöstön vähennystarpeen arvioitiin olevan enintään 333 henkilötyövuotta. Neuvottelujen tuloksena 30 prosenttia säästöistä kohdistetaan palvelujen ostoihin ja 26 prosenttia henkilöstökuluihin.

Muutoksia on kohdistumassa kokonaisuudessaan 258,7 henkilötyövuoteen.

Irtisanomisuhan alla on enintään 129,8 henkilötyövuotta tehtävien lakkaamisen tai toiminnallisten muutosten myötä. Työnantaja selvittää mahdollisuudet sijoittaa näissä tehtävissä työskentelevät henkilöt toisiin tehtäviin, ja lopullinen irtisanomisten määrä täsmentyy tämän perusteella.

Lisäksi noin 126,4 henkilötyövuoteen kohdistuu muita järjestelyjä, muun muassa avointen tehtävien tai virkojen täyttämättä jättämisiä esimerkiksi eläköitymisjärjestelyjen myötä.

Osa henkilöstöön kohdistuvista säästöistä on suunniteltu toteutettavan mahdollistamalla vapaaehtoisten virkavapaiden pitäminen tai lomarahojen vaihtaminen vapaaksi. Myös henkilöstöetuja rajataan. Lomautuksia neuvottelutulokseen ei sisälly.

Neuvotteluissa ei saavutettu henkilöstöjärjestöjen kanssa yksimielisyyttä.

Neuvottelutuloksen hyväksymisestä päättää hyvinvointialueen aluehallitus kokouksessaan 28. lokakuuta 2025.

Lue lisää: Siun soten yt-neuvotteluissa 30 miljoonan euron säästöt

Kirjoittaja

Anni Teppo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030