Pohjois-Savo vähentää 8,4 miljoonaa euroa henkilöstöstä
Puolet yt-neuvottelujen säästöistä saatiin kasaan henkilöstön ehdotuksilla.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen yt-neuvottelujen tulokseen vaikuttivat suuresti henkilöstön säästöehdotukset. Puolet 8,4 miljoonan euron säästöistä henkilöstömenoissa, eli 4,2 miljoonaa euroa saatiin kasaan vaihtoehtoisten säästöjen kautta.
Merkittäviä säästöjä tuli lomarahojen vaihtamisesta vapaiksi sekä vapaaehtoisista palkattomista virka- ja työvapaista. Muita henkilöstöltä nousseita säästötoimenpiteitä olivat muun muassa sijaishallinnan kehittäminen, ohiostojen välttäminen, vuokratyön vähentäminen, laaja etätyön hyödyntäminen ja henkilöstön poissaoloprosessien uudistaminen.
Neuvottelujen aikana hyvinvointialue järjesti tänä vuonna kyselyn sijaan toimialakohtaisia yhteisöfoorumeja, joissa kerättiin säästöehdotuksia. Myös aiempia ehdotuksia käsiteltiin.
Loput säästöt koostuvat henkilötyövuosien vähentämisestä. Kaksi miljoonaa euroa tulee irtisanomisista ja loput eläköitymisistä sekä avointen tehtävien täyttämättä jättämisinä ja sijaissäästöinä. Irtisanomisten ulkopuolelle rajattiin muun muassa lääkärit.
Aluehallitus vahvisti yt-neuvottelujen tuloksen kokouksessaan 20. lokakuuta. Kokouksessa käsiteltiin myös hyvinvointialueen talouden toteuma tammi–syyskuulta, mikä on noin 18,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tavoitteena on vähintään nollatulos kuluvalta vuodelta.