Psykiatrialla tuoliin sidottua ei saa jättää yksin
– Psykiatrisessa sairaalassa on selkeät säännöt siitä, miten potilasta voidaan rajoittaa, kertoo psykiatri John Söderholm.
Psykiatrialla ja vanhuspsykiatrialla potilaan itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on tarkkaan säänneltyä. Itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta päättää aina lääkäri, ja sen jatkamista arvioidaan jopa useita kertoja vuorokaudessa.
Tuoliin sidottu potilas ei voi päästä kuristumaan yksinään, sillä säännösten mukaan potilasta ei saa jättää tilanteessa yksin.
Keskustelu itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta heräsi turkulaisessa hoivakodissa sattuneen tuoliin sidotun muistisairaan asiakkaan kuristumisen tultua julkisuuteen.
– Psykiatrisessa sairaalassa on selkeät säännöt siitä, miten voidaan rajoittaa ja miten rajoittamista arvioidaan ja seurataan, toteaa Psykiatriyhdistyksen eettisen neuvoston puheenjohtaja, psykiatrian erikoislääkäri John Söderholm.
Muualla terveydenhuollossa näin ei aina ole.
Söderholm peräänkuuluttaa poliitikkoja säätämään lakeja siitä, miten ihmisten perusoikeuksia voidaan rajoittaa somaattisessa terveydenhuollossa ja vanhustenhoidossa, koska rajoittamisiin on kuitenkin pakko joskus ryhtyä.
– Kun ei ole rakenteita ja sääntöjä, ihmisen oikeusturva on ihan erilainen riippuen siitä, missä hän on hoidossa.
Yksittäisiä hoitajia Söderholm ei halua moittia.
– Ymmärrän hyvin, että jos on ainoana hoitajana osastolla, jolla on paljon muistisairaita, ainoa käytettävissä oleva keino voi olla sitominen tai lääkitseminen. Systeemitasolla pitäisi olla muita ratkaisuja.
Sitomista käytetään harvoin
Takavuosina psykiatrialla lähtökohtana oli, että osastolle otetulla potilaalla ei ollut oikeuksia ja vähitellen niitä palautettiin. Nykyisin kaikki rajoittamistoimet on perusteltava erikseen.
– Siihen menee aikaa ja vaivaa, mutta se on johtanut siihen, että rajoitteita käytetään paljon aikaisempaa vähemmän ja silti pärjätään hyvin, Söderholm kertoo.
Sitominen on yksi järeimmistä pakkokeinoista.
– Se on poikkeus, josta psykiatrialla on paljolti päästy pois, eikä sitä käytetä enää paljoa, Söderholm kertoo.
Yksi kevyimmistä pakkotoimista on, ettei akuutissa psykoosissa olevaa potilasta, joka ei ymmärrä tarvitsevansa hoitoa, päästetä pois osastolta, vaan ovi on lukossa.
– Monen potilaan kohdalla se riittää. Osastolla saa liikkua, ja potilaalla voi olla saatetut ulkoilut, Söderholm kertoo.
Potilas voidaan eristää omaan huoneeseensa ilman sitomista, jos tämä on aggressiivinen. Huoneessa tämä kuitenkin saa liikkua vapaasti.
– Yritämme aina käyttää niin keveitä keinoja kuin mahdollista. Lääkäri arvioi säännöllisesti, voidaanko rajoittamistoimet lopettaa, Söderholm kertoo.
Pahentaa iäkkään tilannetta
Geropsykiatrian ylilääkäri Tiina Talaslahti Husista kertoo, että geropsykiatrialla potilaita pyritään rajoittamaan mahdollisimman vähän. Lääkärin on aina tavattava potilas ennen rajoituspäätöstä.
– Rajoitamme suurta harkintaa käyttäen, koska varsinkin fyysinen rajoittaminen saattaa pahentaa iäkkään potilaan tilannetta.
Gero- eli vanhuspsykiatrialla hoidetaan pääsääntöisesti yli 65-vuotiaita potilaita, joilla on mielenterveyden haasteita. Potilailla voi olla psykoosisairaus, vaikea mielialahäiriö tai vaikkapa neurologiseen sairauteen liittyviä vaikeita neuropsykiatrisia oireita.
Rajoitteita voidaan tehdä tahdosta riippumattomassa hoidossa oleville potilaille lääketieteellisin perustein, jos muut hoitokeinot eivät ole riittäviä potilaan hoidon ja turvallisuuden takaamiseksi.
– Ensisijaisesti aina keskustelemme potilaan kanssa, Talaslahti kertoo.
Lääkärin on aina tavattava potilas ennen rajoitteiden aloittamista.
– Kaiken takana on potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, hän toteaa.
Lääkäri arvioi tarvetta usein
Geropsykiatriaa koskee sama mielenterveyslaki kuin aikuispsykiatriaakin. Yleisimmin rajoitetaan liikkumisvapautta osaston ulkopuolella. Joskus käytetään tahdosta riippumatonta lääkitystä.
– Jotkut potilaat tarvitsevat vierihoitoa. Yleensä se toteutetaan vapaaehtoisena, mutta jos potilas vastustaa siitä, kyseessä on mielenterveyslain mukainen rajoite.
Jos ikääntynyt potilas on levoton ja pyrkii liikkeelle, vaikka jalat eivät kanna, hänet voidaan laittaa geriatriseen tuoliin haaravyöllä. Tätä valvotaan tarkoin, eikä potilasta saa koskaan jättää yksin. Lääkäri arvioi tuolin käytön tarpeellisuuden päivittäin arkipäivisin.
Magneettivyön käyttöä valvotaan tarkasti niin, että vierihoitaja raportoi potilaan tilanteesta varttitunnin välein. Lääkäri arvioi vyön käyttöä vähintään kolmesti vuorokaudessa. Käytännössä tosin vyötä käytetään vuoteeseen sitomiseen vain sen aikaa, että potilas nukahtaa.
Talaslahden tietojen mukaan magneettivyö on aika yleisesti käytetty vanhushoivassa ja somaattisella puolella levottomalle potilaalle. Siihen on kuitenkin liittynyt vaaratilanteita.
Vallan käyttöä on rajoitettava
Omaisuuden haltuunotto ja yhteydenpidon rajoittaminen ovat erityisen voimakkaasti potilaan autonomiaan liittyviä toimenpiteitä. Jos potilaalta otetaan pois matkapuhelin, siihen täytyy olla hallinnollisessa virassa olevan lääkärin lupa, josta potilas voi valittaa hallinto-oikeuteen.
– Psykiatrisessa hoidossa on mahdollista käyttää valtaa. Meidän on oltava tarkkana, että työskentelemme hyvin eettisesti. Tiukalla ohjeistuksella turvataan, että potilaita rajoitetaan mahdollisimman vähän, Talaslahti sanoo.
