Rokotukset jakoivat valiokuntaa
”Ihmisille olisi arvokasta tietää, jos hän olisi rokoteohjelman mukaisesti oikeutettu johonkin rokotteeseen.”
Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli torstaina hallituksen esitystä, joka mahdollistaisi terveystietojen nykyistä laajemman käytön potilaiden tavoittamisessa ja yhteydenotoissa liittyen terveystarkastuksiin, seulontoihin ja sairaanhoitoon.
Kansallisen rokoteohjelman mukaisten rokotusten edistäminen on kuitenkin rajattu esityksen ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos terveydenhuollossa havaitaan, että tietyiltä henkilöiltä puuttuu esimerkiksi pneumokokkirokote, heitä voitaisiin lähestyä ja kehottaa ottamaan rokote.
– Tässä esityksessä ei ollut erityisesti rokotteisiin liittyviä pykäliä, vaan ne käsitellään tartuntatautilain uudistuksen yhteydessä vielä tämän vuoden aikana. Mahdollista on jo tämän esityksen puitteissa olla yhteydessä niihin potilaisiin, joilla on olemassa hoitosuhde ja informoida heitä pneumokokkirokotuksen tai influenssarokotuksen mahdollisuudesta, sanoo kansanedustaja Mia Laiho (kok.).
Oppositiolta kritiikkiä
Sote-valiokunnan opposition edustajat pitävät valiokunnan ratkaisua rokotusten edistämisen rajaamisesta "käsittämättömänä".
– Ihmisille olisi arvokasta tietää, jos hän olisi rokoteohjelman mukaisesti oikeutettu johonkin rokotteeseen. Yritimme saada hallituksen esitystä muutettua siten, että hyvinvointialueet voisivat ennakoiden auttaa ihmisten terveyden edistämisessä ja edistää myös rokotteisiin oikeutettujen mahdollisuutta tietää oikeuksistaan, kansanedustaja Aki Linden (sd.) sanoo.
Opposition mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä ei ollut halukkuutta tehdä ennakoivaa terveydenhuoltoa edistäviä muutoksia, vaikka asiantuntijoiden esiin nostamat puutteet olivat tiedossa.
– Voi vaan kysyä, onko tässä kyse rokotekriittisyydestä vai rokotevastaisuudesta? Vai mistä tässä voi olla kyse, kun näin tahdotaan menetellä, kysyy kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.).




