Terveydenhuolto

Selvitys sijaissynnytyksistä lähti lausuntokierrokselle

Selvitys päivittää oikeusministeriön vuonna 2012 tekemää kartoitusta.

Minna Pihlava
Adobe/AOP

Oikeusministeriö on selvittänyt ei-kaupallisten sijaissynnytysten mahdollisia toteuttamistapoja siltä varalta, että niiden rajoitettua sallimista harkittaisiin Suomessa.

Selvityksessä arvioidaan muun muassa aiottuja vanhempia ja sijaissynnyttäjää koskevia edellytyksiä, sijaissynnytysjärjestelyjen valvontaa, korvauksia, vanhemmuuden vahvistamista sekä jälkikäteistä tukea. Mukana on myös tilannekatsaus sijaissynnytysten kansainvälisestä sääntelystä.

Selvitys on osa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmaa. Asiasta on meneillään lausuntokierros 30. toukokuuta asti.

Vanha selvitys päivitettiin

Selvitys päivittää oikeusministeriön vuonna 2012 tekemää kartoitusta. Tuolloin lausuntokierroksella suuri osa suhtautui myönteisesti sijaissynnyttämisen rajoitettuun sallimiseen.

Moni kaipasi kuitenkin enemmän tutkimustietoa ja pidempää seurantaa kansainvälisestä kehityksestä.

Lue myös

Täyskiellon kannattajista moni katsoi, ettei syntyvän lapsen edun ja sijaissynnyttäjän ihmisarvon kunnioittamista sijaissynnytysjärjestelyissä voitaisi varmistaa. Täyskiellon riskinä nähtiin kuitenkin hakeutuminen sijaissynnytyshoitoihin ulkomaille.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan sijaissynnytysjärjestelyiden tuloksena syntyneet lapset voivat yhtä hyvin kuin muut hedelmöityshoidon tuloksena syntyneet lapset.

Sijaissynnyttäjille järjestelyyn liittyy kohonnut riski synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja vaikeuksista luovuttaa lapsi aiotuille vanhemmille. 

Kirjoittaja

Minna Pihlava

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030