Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e44878, www.laakarilehti.fi/e44878

Terveydenhuollon menetelmien arviointia uudistetaan

Tavoitteena on, että kustannusvaikuttavat menetelmät otetaan käyttöön yhtenäisesti.

Ulla Toikkanen

Suomi uudistaa ja vahvistaa terveydenhuollon menetelmien arviointitoimintaa (HTA, Health Technology Assessment). Osana uudistusta terveydenhuollon menetelmien arviointitoiminnan osaaminen ja resurssit kootaan yhdeksi osaamiskeskittymäksi sosiaali- ja terveysministeriön mukaan . 

Uudistuksen tavoitteena on, että vaikuttavat ja kustannusvaikuttavat menetelmät otetaan käyttöön yhtenäisesti koko maassa. Samalla voidaan luopua sellaisista hoidoista ja tutkimuksista, joista nykytiedon valossa on vain vähän hyötyä. 

Nykyisin HTA-toiminta on Suomessa hajautunut, ja päätöksenteossa hyödynnetään menetelmien arviointia epäyhtenäisesti. Uudistus on välttämätön, jotta arviointitoiminta tukee aidosti päätöksentekoa ja jotta käytettävissä olevat resurssit voidaan kohdentaa vaikuttaviin ja oikea-aikaisiin toimiin. 

Terveydenhuollon menetelmien arviointi on järjestelmällinen tapa tuottaa tutkittuun tietoon perustuvaa arviota esimerkiksi hoitojen, lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden, seulontojen ja palvelujen vaikuttavuudesta, turvallisuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta.  

Perustuu hallitusohjelmaan

HTA-tieto tukee päätöksentekoa eri tasoilla. Sitä voidaan hyödyntää kansallisessa ohjauksessa, palveluvalikoiman määrittelyssä, lääkehoitojen korvattavuus- ja hintapäätöksissä sekä hyvinvointialueiden hankinnoissa, kilpailutuksissa ja resurssien kohdentamisessa. 

Terveydenhuollon menetelmien arviointitoiminnan uudistus perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman kirjauksiin. 

Terveydenhuollon menetelmien arviointitoiminnasta on ilmestynyt raportti, josta saa ajantasaisen käsityksen Suomen HTA-kentästä: toimijoista, resursseista, arviointiprosesseista ja kyvykkyyksistä. Raportin perusteella aletaan organisoida selkeää, vaikuttavaa kansallista arviointien toimintatapaa.

Lue lisää: Monisairastavuus kuormittaa terveydenhuoltoa yhä enemmän

Lue lisää: Mitä tiedämme etävastaanottojen vaikuttavuudesta ja turvallisuudesta? 

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030