THL ehdottaa lisää sairausluokkia sote-rahoitusmalliin
Hyvinvointialueiden rahoitusta voitaisiin näin paremmin kohdentaa todellisen tarpeen mukaisesti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehdottaa lisää sairausluokkia sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusmalliin.
Malli koskee sitä, miten valtaosa noin 26 miljardin euron rahoituksesta jaetaan vuosittain hyvinvointialueiden kesken. Asukkaiden palvelutarve määritellään pääosin sairastavuuden avulla.
THL ehdottaa, että sairausluokkien määrää kasvatettaisiin nykyisestä 123:stä 193:een. Monia luokkia tarkennettaisiin, esimerkiksi vammoja ja myrkytyksiä sisältävä luokka jaettaisiin 20 luokaksi. Myös uusia luokkia lisättäisiin, kuten laskimoiden vajaatoiminta.
– Luokituksen laajentaminen huomioisi aiempaa paremmin sairauksien kirjoa, jota sote-palveluissa hoidetaan. Rahoitusta voitaisiin näin kohdentaa aiempaa tehokkaammin todellisten palvelutarpeiden mukaisesti, sanoo erityisasiantuntija Taru Haula THL:stä tiedotteessa .
Lisäksi pitkäaikaisdiagnooseja tulisi huomioida jatkossa ainakin kahden vuoden ajalta, kun lasketaan vuosittaista rahoitusta.
Tietoja myös työterveydestä ja muilta tahoilta
Lopullinen summa, minkä kukin alue saa valtiolta, määräytyy lasketun tarvekertoimen mukaan. Se kuvaa asukkaiden palvelutarvetta suhteessa maan keskimääräiseen tasoon.
THL ehdottaa, että tarvekertoimen tietopohjaa laajennetaan myös esimerkiksi työterveyshuollon ja opiskeluterveydenhuollon tiedoilla. Tämä toisi esiin myös sellaista palveluiden tarvetta, joka nyt jää hyvinvointialueilta havaitsematta.
– Jollain alueilla voi olla niin sanotusti tyydyttämätöntä palvelutarvetta sen vuoksi, että julkiset sote-palvelut ovat alueella riittämättömiä. Hyvinvointialueilla pitäisi olla mahdollisuus tarjota palveluita yhdenvertaisesti, Holster toteaa.
THL:n ehdotus sote-rahoituksen laskentamallin kehittämiseksi liittyy hyvinvointialueiden rahoituslakiin, jonka mukaan mallia on päivitettävä vähintään neljän vuoden välein.
Ehdotuksen lähtökohtana on, että sote-rahoituksen laskentamallin tulee edelleen perustua tietoihin väestön sairastavuudesta, eikä esimerkiksi alueen väestöpohjaan.
