Terveydenhuolto

THL: Neljänsiä rokotuksia voidaan laajentaa jo heinäkuussa

Uuden suosituksen mukaan kunnat voivat heinäkuusta alkaen, alueellisen epidemiatilanteen mukaan, tarjota neljänsiä annoksia portaittain alkaen niistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille.

Hanna Kauppinen

Adobe/AOP

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on antanut uuden, aiemmasta ennakkotiedostaan poikkeavan neljänsien koronarokotusten laajentamista koskevan suosituksen. THL suosittelee, että kunnat alkaisivat tarjota neljänsiä rokoteannoksia tietyille väestöryhmille jo heinäkuussa tai viimeistään 1. elokuuta alkaen, THL kertoo tiedotteessaan .

Aiemmin THL suositteli ennakolta, että neljänsiä rokotuksia laajennettaisiin niin, että 15. elokuuta alkaen niitä tarjottaisiin kaikille 65 vuotta täyttäneille ja 1. syyskuuta alkaen kaikille 60 vuotta täyttäneille sekä 12–59-vuotiaille riskiryhmille.

Uuden suosituksen mukaan kunnat voivat heinäkuusta alkaen, alueellisen epidemiatilanteen mukaan, tarjota neljänsiä annoksia portaittain alkaen niistä, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille eli ensin 70–79-vuotiaille, jotka eivät kuulu lääketieteellisiin riskiryhmiin, sitten 18–69-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville ja lopuksi 60–69-vuotiaille riskiryhmiin kuulumattomille.

Suositus ei toistaiseksi koske 12–17-vuotiaita riskiryhmäläisiä eikä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.

Uuden suosituksen taustalla on ECDC:n ja Euroopan lääkeviraston (EMA) 11. heinäkuuta antama suositus.

Epidemia saattaa kiihtyä loppukesästä

Suomessa koronantapausmäärät laskivat kesä–heinäkuun vaihteeseen asti. Osassa Euroopan maita ja myös osassa Suomea BA.4- ja BA.5-virusvariantit ovat olleet koronaviruksen valtavariantteja jo kesäkuun puolivälistä lähtien. Niiden tiedetään väistävän hyvin sekä rokotteiden että sairastetun taudin tuomaa suojaa.

– BA.4:n ja BA.5:n takia koronaepidemia voi meillä Suomessakin kiihtyä jo loppukesästä. Neljännen rokotuksen ottaminen viimeistään elokuun alussa antaa ikääntyneille ja riskiryhmille lisäsuojaa vakavaa tautia vastaan hieman alkuperäistä aikataulua aiemmin, THL:n ylilääkäri  Hanna Nohynek sanoo tiedotteessa.

Lue myös

Valtaosalla ikääntyneistä sekä riskiryhmiin kuuluvista suomalaisista kolmannesta annoksesta on kulunut yli kuusi kuukautta. Neljäs annos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

– Tämänhetkisen tiedon mukaan sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan kerran tai useammin, ei tarvitse nyt tehostetta, Nohynek jatkaa.

Neljänsiä annoksia annetaan vielä ainakin elokuussa valmisteilla, joita Suomessa on tälläkin hetkellä käytössä. Varta vasten viruksen variantteja vastaan räätälöityjä rokotteita saadaan näillä tietoa käyttöön myöhemmin syksyllä.

THL kertoo seuraavansa jatkuvasti rokotusohjelman vaikuttavuutta sekä kansainvälisiä raportteja ja suosituksia ja muuttaa suosituksiaan tarvittaessa.

Lisätietoja täältä .

Kirjoittajat

Hanna Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030