Todennäköisintä on, että kouluampumisen kokenut toipuu
Pahimmin altistuneet tarvitsevat eniten tukea, mutta terveydenhuollossa on tärkeä muistaa myös viivästyneen oireilun mahdollisuus.
Useimmiten vaikeastakin traumakokemuksesta, kuten kouluampumisesta, toivutaan. Näin toteaa psykologian tohtori Tuija Turunen .
Turunen oli mukana Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten psykososiaalisessa jälkihoidossa, sekä THL:n tutkimusryhmässä, joka seurasi koulusurmille altistuneiden oppilaiden ja opiskelijoiden selviytymistä. Hän on myös tehnyt väitöstutkimuksensa selviytymisestä koulusurmien jälkeen.
– Suurin osa toipuu läheisten tuen ja normaaliarjen turvin, hän sanoo.
Vaikka tapahtunutta kauheaa asiaa ei voi poistaa, toivoa on.
– Näiden asioiden kanssa oppii elämään laadukasta elämää. Kaikki tutkimukset osoittavat, että toipuminen on todennäköisin vaihtoehto, joskin osalla vakavimmin altistuneista traumaperäinen oireilu voi olla pitkäkestoista, Turunen sanoo.
Kouluilla on suunnitelmat
Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien jälkeen on tehty paljon.
Kouluilla on kriisivalmiussuunnitelmat, ja Turunen uskoo niin opettajien kuin rehtorienkin tietävän, mitä tehdä.
Tiedon saaminen on tärkeää tapahtuman kaikissa vaiheissa. Kun jotain kamalaa on tapahtunut koulussa, vanhempien pitää saada mahdollisimman nopeasti tieto siitä, onko oma lapsi turvassa.
Tapahtuman jälkeen tarvitaan tietoa siitä, mistä apua on saatavissa.
Aikuiset, niin vanhemmat kuin koulun henkilökunta, tarvitsevat tukea ensimmäisenä, jotta he pystyvät olemaan lapsille turvallisia aikuisia.
Tilanne on tärkeä rauhoittaa ja mennä eteenpäin.
– On tosi hyvä, että Vantaan Viertolassa mentiin seuraavana päivänä kouluun ja arki jatkui, Turunen sanoo.
Aikuisen ei suinkaan tarvitse olla tyyni kuin viilipytty, mutta mitä paremmin aikuiset pystyvät säätelemään omia tunteitaan ja mallintamaan rauhaa, turvaa ja toivoa, sekä myös kertomaan omasta olostaan ja järkytyksestään, sitä enemmän lapset heihin luottavat.
Elimistö voi reagoida monin tavoin
Useimmille kouluampumisen suoraan tai välillisesti altistuneista riittää peruspsykoedukaatio. Moni kokee ensimmäistä kertaa sellaisia oloja, mitä iso järkytys aiheuttaa.
– Ne ovat niin erilaisia ja erikoisia, ettei välttämättä edes aikuinen ole kokenut niitä aiemmin, Turunen kertoo.
Potentiaalisesti traumatisoivan kokemuksen jälkeen sen kokeneella voi olla esimerkiksi kovaa horkkaa, tärinää, kylmyyttä, oksettavaa oloa, mieleen tunkeutuvia muistoja, tai jatkuvaa ylivireyttä ja valppautta. Toisaalta mikään ei välttämättä tunnu oikein miltään ja olo on poissaoleva. Akuutin stressireaktion ja traumaperäisten oireiden helpottaminen on tärkeää ensihetkistä alkaen.
– On tärkeä kertoa, ettei mitään pahaa ole tapahtumassa, vaan elimistö vain reagoi voimakkaasti.
Ammattilaisten tehtävä on pyrkiä olojen normalisointiin ja rauhoittamiseen, jotta ne eivät jäisi päälle. Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) syntyä ei voi täysin estää, mutta sen riskitekijöitä voidaan tunnistaa ja tuki kohdentaa suurimmassa riskissä oleville, kuten suurimmassa vaarassa olleille tai muutoin vakavimmin altistuneille.
– Keskeistä on, että rauhoitetaan hätääntynyttä elimistöä ja mieltä.
Yksi keino tähän on hengityspsykoedukaatio, jossa käytännössä opetellaan hengittämään niin, että elimistö rauhoittuu edes hetkeksi kerrallaan. Kehon rauhoittumisen myötä stressitasot alkavat laskea, ja alkaa vahvistua ajatus siitä, että tapahtuma on ohi, eikä ole toistumassa.
Keskeistä on, että järkyttynyt saa omat läheiset lähelleen. On hyvä muistuttaa perusasioiden tärkeydestä, kuten syömisestä ja nukkumisesta ja arjen rutiinien merkityksestä toipumiselle. Liiallista media-altistusta tulee välttää.
– Järkyttynyttä on hyvä pitää sylissä ja silitellä. Monesti isotkin lapset haluavat tulla hetkeksi viereen nukkumaan.
Aktiivista tukea ensimmäisten viikkojen ajan
Aktiivista psykososiaalista tukea tarvitaan erityisesti ensimmäisten viikkojen ajan. Sen aikana useimpien oireet alkavat helpottaa. Ne, jotka ovat altistuneet vahvemmin tai ovat muuten hauraassa tilassa, tarvitsevat tukea pitempään.
Suomessa järjestelmä satsaa erityisesti akuuttiin kriisityöhön, mutta se on kuitenkin vasta polun alku niille, joiden elämän perusta järkkyi eniten.
Altistumisen aste on tärkeä huomioida tuen kestoa, laatua ja sen määrää mietittäessä.
– Tuki pitää kohdentaa niin, että ne, jotka kokivat eniten ja menettivät eniten, saavat eniten tarvitsemaansa ammatillista ja hoitosuositusten mukaista apua.
Valppaana viiveellä tulevien oireiden varalta
Erityisesti terveydenhuollossa on tärkeä muistaa, että aina on niitä, jotka reagoivat vasta viiveellä, jopa vuoden tai kahdenkin jälkeen.
– Viivästyneitä traumaperäisiä oireita tai täysi PTSD voi ilmetä myöhemmin, ja lääkärien kannattaa olla valppaana sen varalta, Turunen neuvoo.
– Traumaperäiset oireet tulee tunnistaa terveydenhuollossa. Niihin on olemassa tehokkaita hoitokeinoja, joiden piirin oireista kärsivät tulee osata ohjata myös akuuttivaiheen jälkeen, hän sanoo.
