Terveydenhuolto

Tuoko BA.5 -variantti uuden korona-aallon keskelle kesää?

Helpommin tarttuva, rokotusten ja aiemman sairastamisen suojaa kiertävä omikronvariantti yleistyy Husin alueella. 

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Omikronin BA.5-variantin osuus Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin koronatartunnoista näyttää kasvavan. 

Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pelkää, että tämä voi tietää uutta tartunta-aaltoa jo ennen syksyä.

BA.5:n aiheuttamat tartunnat ovat parin viime viikon ajan kaksinkertaistuneet viikoittain. Viime viikolla (23.–29.5.) kahdeksan prosenttia Husin alueen tartunnoista oli todennäköisesti sen aiheuttamia, sillä tuo osuus PCR-testeistä oli S-geeninegatiivisia. Sekvensointien perusteella tiedetään, että BA.5-varianttia esiintyy Husin alueelta.

– S-geeninegatiivisuus on indikaattori BA.5-variantille, samoin kuin se oli BA.1-variantille, kertoo Lehtonen.

Omikronin BA.1-variantti levisi vuodenvaihteessa. BA.2 korvasi sen maaliskuusta eteenpäin. Maailmalla omikronista on löytynyt ainakin neljä erilaista muunnosta. 

Huolta herättää rokotussuojan hiipuminen

BA.5-variantin tiedetään kiertävän tehokkaasti rokotusten ja aiemmin sairastetun koronainfektion tuomaa suojaa. Sen aiheuttamaa tautia pidetään vakavuudeltaan samantasoisena kuin muidenkin koronavarianttien, mutta se tarttuu niitä herkemmin.

BA.5:n osuus on kasvanut nopeasti Etelä-Euroopassa, etenkin Portugalissa, jossa se on jo valtavirus. 

– Euroopan tartuntatautivirasto ECDC totesi parin viikon takaisessa riskinarviointipaperissaan, että se on riski. Rokotetut saavat tartuntoja, ja aiemman BA.1-variantin sairastaneet sairastuvat uudestaan, Lehtonen kertoo. 

ECDC arvioi, että sairaalahoitoa tarvitsevien määrät voivat lähteä kasvuun.

– Se on ikävä tilanne, kun kesä on tulossa ja sairaalahoidon kapasiteetti on eri syistä tavanomaista heikompi. Toivottavasti ennustus, jonka mukaan seuraava korona-aalto tulee vasta syksyllä, pitää paikkansa, Lehtonen sanoo.

Hän on huolissaan Suomen tilanteesta erityisesti siksi, että rokotusten antama suoja on hiipumassa.

– Meillä yli 60-vuotiaat ovat saaneet kolmansia koronarokotuksia joulun molemmin puolin. Ajan kuluminen tehosterokotuksesta lisää heidän mahdollisuuttaan saada vakava tautimuoto. Ruotsissa toisen boosterin on saanut 70–79-vuotiasta noin 65 prosenttia. Meillä luku on noin viisi prosenttia. 

Lue myös

Riskiryhmiä kannattaisi pyrkiä edelleen suojaamaan. Lehtonen näkee, että rokotusten lisäksi tärkeä keino heidän suojaamiseensa ovat FFP2-hengityssuojaimet. 

– Silloin, kun rokotuksista on jo aikaa, riskihenkilöiden olisi hyödyllistä käyttää FFP2-suojainta. Se on aika helppo toimenpide, jos on riski vakavalle koronataudille.

Positiivisten osuus hyppäsi

Positiivisten koronatestien osuus testien kokonaismäärästä on Husin alueella taas kasvussa. Osuus aleni parin viikon ajan, mutta oli taas viime viikolla 39 prosenttia. 

– On vaikea sanoa mistä se johtuu, kun testimäärät ovat vaihdelleet, mutta kieltämättä suunta on väärä.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on Husissa pysynyt viime ajat vakiona, noin viidessäkymmenessä. Tehohoidossa potilaita on vähän. 

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030