Terveydenhuolto

Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä laskuun

Nuoret saavat työkyvyttömyyseläkettä valtaosin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella.

Ulla Toikkanen
Adobe/AOP

Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kääntyi vuonna 2021 laskuun ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, kertoo Kela.

Vuoden 2021 lopussa yhteensä 7 598 iältään 16–24-vuotiasta nuorta sai työkyvyttömyyseläkettä tai määräaikaista kuntoutustukea. Saman ikäisestä väestöstä se on 1,39 prosenttia.

Vuonna 2020 vastaava määrä oli 7 750 ja väestöosuus 1,42 prosenttia. Alle 35-vuotiaita työkyvyttömyyseläkettä saavia oli vuoden 2021 lopussa 25 299 ja vuoden 2020 lopussa 25 467.

– Käänne laskuun näkyy erityisesti kaikista nuorimmassa, 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Vuoteen 2020 verrattuna vähenemistä on viime vuonna tapahtunut mielialahäiriöiden, skitsofrenioiden, neuroosien ja psykosomaattisten häiriöiden perusteella työkyvyttömyyseläkettä saavien nuorten määrissä, kertoo tilastoasiantuntija Reeta Pösö Kelasta tiedotteessa .

Lue myös

Yleisin syy älyllinen kehitysvammaisuus

Nuoret saavat työkyvyttömyyseläkettä valtaosin mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden perusteella.

Erityisesti kaikista nuorimmilla, 16–24-vuotiailla, yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus. Vuonna 2021 yhteensä 3 387 alle 25-vuotiasta sai työkyvyttömyyseläkettä sen vuoksi.

Masennuksen merkitys työkyvyttömyyseläkkeen syynä alkaa lisääntyä lähestyttäessä 30–40 vuoden ikää. Vuonna 2021 yhteensä 3 197 iältään 25–34-vuotiasta sai työkyvyttömyyseläkettä mielialahäiriön vuoksi. Heistä masennuksen vuoksi eläkkeellä oli 2 371.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030