Terveydenhuolto

Työnantajajärjestö teho-osastojen lakoista: Täysin poikkeuksellista

KT vaatii hallitukselta toimia potilasturvallisuuden takaamiseksi.

Tiiamari Pennanen
Adobe/AOP

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT vaatii hallitukselta toimia potilaiden turvallisuuden takaamiseksi myös lakkotilanteessa. KT:n mukaan Tehyn ja Superin ilmoittamat lakonuhat ovat täysin poikkeuksellisia, koska ne kohdistuvat teho-osastoihin ja lisäksi on kieltäydytty antamasta suojelutyötä.

KT peräänkuuluttaa potilasturvallisuuslain säätämistä. Sen mukaan laki on välttämätön, jotta ihmishenkiä voidaan säästää.

– Työnantajien keinot potilaiden turvallisuuden takaamiseen ovat muutoin vähissä. Myös järjestöjen on kannettava vastuunsa siitä, jos ihmisiä alkaa kuolla, KT:n valtuuskunnan puheenjohtaja  Kirsi-Marja Lievonen  sanoo tiedotteessa

Hoitajajärjestöjen ilmoittamat lakot koskevat syyskuussa Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastoa, Oulun yliopistollisen keskussairaalan tehohoitoa ja Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastoa. Lisäksi on ilmoitettu vanhusten kotihoitoon kohdistuvista kahdesta lakonuhasta Helsingissä ja Oulussa.

Lakkoja tehostetaan ulkoisella ja sisäisellä haku- ja siirtokiellolla. Ensimmäinen lakoista kohd is tuu Kanta-Hämeeseen ja voi alkaa aikaisintaan 16. syyskuuta.

Lue myös

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti sanoi Helsingin Sanomille keskiviikkona, että valtioneuvostolla on velvollisuus ryhtyä lainsäädännöllisiin toimiin, jos työtaistelu uhkaa kansalaisille välttämättömiä sosiaali- ja terveyspalveluja.

Hän ei ottanut kantaa siihen, pitäisikö potilasturvallisuuslain valmistelu aloittaa. Se olisi hänen mukaansa viimesijainen keino.

– Työtaisteluoikeus on myös perusoikeus, mutta perustuslakivaliokunta on aiemmin potilasturvallisuuslakia säädettäessä katsonut, että työtaisteluoikeuden rajoittaminen on mahdollista, kunhan se on välttämätöntä ja oikeasuhtaista. Hengen ja terveyden suojelemiseksi työtaisteluoikeutta on siis mahdollista rajoittaa, oikeuskansleri sanoi lehdelle.

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030