Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e47150, www.laakarilehti.fi/e47150

Työvoiman saatavuus hyvinvointialueilla parani ­­

Pulaa on silti lääkäreistä, psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä, selviää Kevan kyselystä.

Tiiamari Pennanen

Työvoiman saatavuus hyvinvointialueilla on parantunut merkittävästi, selviää Kevan päättäjäbarometrista.

Hyvinvointialueiden päättäjistä ja johtavista viranhaltijoista noin puolet, 47 prosenttia, kertoo kyselyssä, että avoimiin tehtäviin on riittävästi osaavia hakijoita. Vuonna 2024 näin vastasi ainoastaan kuusi prosenttia.

Pulaa on lääkäreistä ja erikoislääkäreistä, psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä. Hyvinvointialueiden päättäjistä 40 prosenttia kertoo, että hakijoita on ollut liian vähän lääkärien ammattiryhmissä.

Vastaavasti lähi- ja sairaanhoitajista on pulaa vain seitsemän prosentin mukaan vastaajista.

– Näyttää siltä, että paikoitellen erityisosaajista on edelleen kova pula. (- -) Aikaisemmista ammattiryhmistä vain hoitoala ei nyt nouse esille vastauksissa samalla tapaa kuin aiemmin, kertoo tiedotteessa Kevan johtava asiantuntija Ismo Kainulainen.

Hyvinvointialueilla työhyvinvointiin ja työkykyyn panostamisesta on tehty strateginen valinta, kertoo 82 prosenttia vastaajista.

Avoimissa vastauksissa päättäjät tuovat esiin, että työhyvinvointi on vetovoiman ja pitovoiman edellytys. Asiaan on panostettu esimerkiksi paremmalla johtamisella, työterveyshuollolla ja varhaisella tuella.

Kevan kunta- ja hyvinvointialuepäättäjäbarometri toteutettiin syys–lokakuussa 2025 Kuntaliiton ja MDI:n kanssa.

Lue lisää: ”Hyvinvointialueista on tullut säästökone”

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030