Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen budjetti vajoaa miinukselle
Ensi vuoden talousarvio on lähes sata miljoonaa euroa alijäämäinen.
Vuoden 2024 talousarvioesityksessä hyvinvointialueen toimintamenot ovat noin 1,3 miljardia euroa. Talousarvio 2024 on 99,8 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Alijäämän taustalla on vuoden 2023 siirtyneessä rahoituksessa olleet vajeet, vuonna 2023 hyvinvointialueindeksin ylittäneet toteutuneet hintojen ja palkkojen korotukset sekä vuoden 2024 hyvinvointialueindeksin ylittävä kustannustason nousu.
Palvelut pyritään turvaamaan haastavasta tilanteesta huolimatta. Hyvinvointialue on käynnistämässä uudistusohjelmaa palvelutuotannon tehostamiseksi. Alijäämän kattamiseksi se harkitsee myös asiakasmaksujen korotuksia.
Lisäksi alue harkitsee lisärahoituksen hakemista valtiolta osana taloutensa hallintaa. Rahoituslain perusteella hyvinvointialue voi hakea lisärahoitusta, jos rahoituksen taso muuten vaarantaisi riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tai perusoikeuksiin kuuluvien pelastustoimen palvelujen turvaamisen.
– Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella olisi nähdäkseni perusteet lisärahoitukselle, hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö sanoo tiedotteessa .