Vierikaikukuvauksen oppeja Bangladeshiin
Suomalaiset akuuttilääkärit kouluttivat bangladeshilaisia lääkäreitä käyttämään vierikaikukuvausta, josta on erityisesti hyötyä muun muassa sotatilan aikana ja pakolaisleireillä.
Akuuttilääketieteen erikoislääkärit Eeva Tuunainen, Ossi Hannula, Juho Liukkonen ja Niko Lehtisare opettivat paikallisille lääkäreille vierikaikukuvauksen käyttöä nopeassa diagnostiikassa Bangladeshin Kutubalognin pakolaisleirillä ja Hope-yhdistyksen kenttäsairaalassa. Mukana oli myös protetiikan ja purentafysiologian erikoishammaslääkäri Tytti Liukkonen, joka työskenteli kyseisen ajan paikallisilla hammasklinikoilla.
Moniammatillista koulutusta ja työssä jaksamista sekä työhyvinvointia edistävä FinnEM ry:n puheenjohtaja Tuunainen sai idean koulutusmatkasta törmätessään somessa Hope-Säätiöön, jota Bill Clinton Foundation rahoittaa.
Hän piti muutaman Teams-palaverin järjestön kanssa ja lähti Bangladeshiin selvittämään, voisiko maiden välillä aloittaa koulutusvaihdon ja millaista asiantuntemusta suomalaiset akuuttilääkärit voisivat tuoda. Vuosi vierailun jälkeen suunnitelma toteutui. Lääkäriliitto tuki humanitääristä matkaa.
– Kukaan meistä ei saanut palkkaa, vain kulumme korvattiin, sanoo Tuunainen.
Huolellista suunnittelua
Ennen koulutusmatkaa oli tiedossa, että pakolaisleirillä on erittäin heikot terveydenhuollon rakenteet. Potilas pitää esimerkiksi lähettää CT-kuvaukseen leirin ulkopuolelle, ja matka voi kestää yli kaksi tuntia.
Hannula kertoo, että vierikaikukuvauksesta on paljon hyötyä länsimaiden sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Tutkimuskirjallisuuden perusteella hyöty korostuu paikoissa, joissa resurssit ovat erityisen niukat kuten sotatilan aikana, luonnonkatastrofeissa, kehittyvissä maissa ja pakolaisleireillä.
Koulutusta suunniteltaessa piti miettiä, miten kulttuurierot, paikalliset olosuhteet, kieli ja uskonto vaikuttavat.
– Valtaväestö Bangladeshissa on muslimeita. Halusimme opettaa konkreettisesti ottamalla kädestä kiinni. Täytyi pohtia, voimmeko tehdä niin, hän mainitsee.
Tuunaisen mukaan matkaan lähdettiin asenteella, että paikallista väestöä, heidän tapojaan sekä käytettävissä olevia resursseja kunnioitetaan.
Suomalaislääkärit kertoivat tarvitsevansa mallipotilaita ja tietynlaiset tilat. Lahjoituksena saadut ultraäänilaitteet jäivät paikan päälle osallistujien käyttöön. Tällä varmistettiin, että osallistujien on mahdollista hyödyntää opittuja taitoja.
Tavoitteena oli koulutus, joka vaikuttaa terveydenhuollon toimintaan ja potilaiden hyvinvointiin.
Muutamiin aiheisiin keskityttiin
Kaikesta ei yritetty opettaa kaikkea. Helposti opittavat ja oikeasti päätöksentekoon vaikuttavat tutkimusaiheet valittiin ohjelmaan. Osallistujien taidot vaihtelivat paljon.
Koulutus oli Hannulan mukaan hyvin samanlaista kuin Suomessa, kun alkukankeuksien jälkeen oli päästy liikkeelle.
Ensin puhuttiin siitä, mikä on ultraääni ja mitä sillä voi tehdä. Sitten käytiin aihepiirejä läpi esimerkiksi niin, että kerrottiin vatsa-aortan aneyrysmasta ja miten sitä tutkitaan. Vierikaikukuvausta harjoiteltiin terveillä vapaaehtoisilla mallipotilailla, joita Hope ry oli järjestänyt. Kysymyksiä ennen matkaa herättänyt kädestä kiinni pitäminen oli mahdollista.
Hannula on tyytyväinen, että koulutuksessa syntyi keskusteleva ilmapiiri.
– Vaikka kulttuuri ja kieli olivat erilaisia, osallistujat kysyivät hyviä kysymyksiä. He esimerkiksi halusivat tarkentaa, mitä tarkoitin, kun sanoin asioita tietyllä tavalla.
Osallistujat antoivat positiivista palautetta. Yksi lääkäri esimerkiksi kertoi, että aikoo kouluttaa oppien perusteella muita lääkäreitä. Hän haluaa tuoda omaan sairaalaansa opetetun tavan diagnosoida ultraäänellä.
