Viestintäosaaminen punnitaan epidemia-aikana

Koronaepidemian aikana viestinnässä on koettu monia onnistumisia, mutta myös sudenkuoppia on tarjolla. Kestävyyskuntoa tarvitaan myös viestinnässä epidemian pitkittyessä.

Koronavirusepidemian aikana monet terveydenhuollon ammattilaiset ovat ensimmäistä kertaa työuransa aikana antaneet haastatteluja tai aktivoituneet työasioissa sosiaalisessa mediassa. Yleisen tiedon lisäksi terveydenhuollon ammattilaisilta on kysytty myös potilaisiin liittyviä tietoja.

Terveydenhuollossa työskentelevät tietävät, että henkilötasolla yksittäiseen potilaaseen liittyvät asiat ovat salassa pidettäviä. Tämä ei ole ongelma. Haasteellisempia ovat tilanteet, joissa kerrotaan potilastilanteista anonyymisti.

Nyrkkisääntönä näissä tilanteissa toimii se, että jos potilas tai hänen omaisensa ei pysty tunnistamaan itseään ammattilaisen kertomuksesta, ollaan turvallisilla vesillä. Tällöin eivät ulkopuolisetkaan pysty tunnistamaan.

Tietojen yhdistäminen voi vaarantaa anonymiteetin

Yksi epidemiaviestinnän haaste ovat olleet tilastot. Sekä tiedotusvälineiden että yksittäisten kansalaisten tiedonjano on ollut suurta, ja julkaistu tilasto poikii usein pyynnön saada yksityiskohtaisempaa tietoa. Odotukset ovat olleet suuret myös sen suhteen, että eri organisaatioiden tuottamia tietoja pystytään yhdistämään ja vertailemaan.

Epidemian alussa täysin nollasta käynnistetty tilastojen tuottaminen on ollut iso haaste tietotuotannolle. Tilastotiedon julkaiseminen edellyttää tiedon oikeellisuuden varmistamisen lisäksi myös tarkkuutta tietosuojan näkökulmasta.

Tietosuojavaltuutetun nettisivuilla (1) usein kysytyissä kysymyksissä todetaan, että ”Anonyymit tiedot ovat tietoja, joista yksittäistä henkilöä ei voida tunnistaa. … Tieto on edelleen tunnistettavaa, jos siitä esimerkiksi muihin tietoihin yhdistettynä voidaan päätellä, kenestä on kysymys”. Ei siis riitä, että tietoa julkaistaessa huolehditaan, että henkilöä ei voida tunnistaa kyseisestä julkaisusta, vaan julkaisijan täytyy huomioida myös mahdollinen tietojen yhdistäminen muuhun julkiseen tietoon.

Kuvaamisessa samat säännöt kuin muutenkin

Koronavirusepidemian aikana sairaaloihin on kohdistunut kova julkinen paine päästää tiedotusvälineet teho-osastoille kuvaamaan koronaviruspotilaita. Husissa emme ole näihin kuvauspyyntöihin suostuneet. Olemme menetelleet koronaviruspotilaiden kanssa samoilla säännöillä kuin muidenkin potilaiden kohdalla.

Husissa julkaistiin vuonna 2016 sisäinen ohje sairaalatoiminnan seuraamisesta, dokumentoinnista ja esittämisestä tiedotusvälineissä. Ohje pohjautuu julkisuuslakiin, lakiin potilaan asemasta ja oikeudesta, oikeuskäytännöstä sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuihin, jotka liittyvät television kuvausryhmien työskentelyyn poliisin toiminnan seuraamisessa (2,3).

Ohjeemme perusajatuksena on, että julkisena toimijana meidän tulee edistää toimintamme avoimuutta, mutta meillä on myös velvollisuus suunnitella toimintamme seuraaminen siten, että salassa pidettäviä tietoja ei päädy ulkopuolisten tietoon. Julkisuusperiaate ei voi vaarantaa potilashoitoa tai ohittaa laissa säädettyjä salassapitovelvoitteita, eikä sairaaloiden henkilökunta saa auttaa salaisten tietojen leviämisessä ulkopuolisille.

Salassapitoa tai vaitiolovelvollisuutta ei voi laajentaa ulkopuolisen henkilön kanssa tehdyllä sopimuksella. Laki ei salli ehdottomasti salassa pidettävän tiedon paljastamista kenellekään ulkopuoliselle. Tilanteen lainvastaisuus ei poistu sillä, että sovitaan, että tieto ei paljastu eteenpäin.

Jo se, että henkilö on potilaana sairaalassa, on salassa pidettävä asia. Tämän vuoksi tiedotusvälineen edustaja ei voi omatoimisesti liikkua potilashoidon tiloissa esimerkiksi kysymässä suostumusta haastatteluun. Henkilökunta esittää kuvaus- tai haastattelupyynnön potilaalle tai hänen edunvalvojalleen. Hoitavan henkilökunnan tehtävänä on arvioida potilaan kyky tehdä tällaista päätöstä. Kuvausta tai hoidon seuraamista ei voida sallia, jos potilas ei tilansa tai vointinsa puolesta pysty antamaan suostumusta. Tehohoidossa oleva potilas ei pääsääntöisesti kykene tällaista lupaa antamaan.

Rokotetaistelusta tyrkyttämiseen

Rokotusviestinnässä Suomessa on käyty läpi kolme vaihetta. Ensin rokotteista lähes taisteltiin ja rokotusjärjestys kyseenalaistettiin. Sitten kesällä 2021 päästiin varsin neutraalin viestinnän vaiheeseen. Rokotukset etenivät hyvin ja viestinnässä painottuivat käytännön asiat esimerkiksi rokotuspaikoista ja -ajoista. Syksyn alkaessa rokotustahti alkoi hiipua ja siirryimme suostuttelu- tai jopa maanitteluvaiheeseen.

Koronapassin käytön laajentaminen auttanee jossain määrin rokotekattavuuden parantamisessa, mutta jokainen lisäprosentti rokotuskattavuudessa edellyttää myös työtä terveydenhuollossa.

Rokotuksen jättäminen ottamatta ei välttämättä johdu ideologisesta vastustuksesta. Kaikki eivät jaksa nähdä vaivaa mennäkseen rokotukseen, jotkut eivät ehdi tai yksinkertaisesti unohtavat mennä (4). Yksi syy voi olla usko siihen, että on niin vahva ja terve, ettei koronavirustartunta iske, tai jos se iskee, tauti on lievä.

Sosiaalisessa mediassa leviävä tieto lisää epävarmojen pelkoja. Esimerkiksi monen ihmisen kyky suhteuttaa rokotteiden riskejä taudin aiheuttamiin riskeihin on hyvin vajavainen.

Epidemian eri vaiheissa, myös rokotusviestinnässä, vieraskielinen viestintä on tuonut omat haasteensa. Aineistojen tuottaminen useilla eri kielillä ei ole ongelma, vaan ongelma on jakelukanavien puute.

Suomessa valtamedia on koko epidemian ajan turvannut suomen- ja ruotsinkielisen väestön tiedonsaannin. Vieraskielisille vähemmistöille suunnattua mediaa on hyvin rajallisesti ja tämän vuoksi on tarvittu uusia keinoja viestien perille saamiseksi. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat toimineet tässä aktiivisesti. Toivottavasti näitä hyviä käytäntöjä voidaan hyödyntää ja kehittää epidemian jälkeenkin.

Husissa alettiin joulukuussa 2021 kysyä hoitoon ja tutkimuksiin tulevilta potilailta, ovatko he ottaneet influenssa- ja koronavirusrokotteet. Tällä korostetaan rokotteiden ottamisen tärkeyttä. Potilaille, jotka eivät vielä ole ottaneet rokotteita, kerrotaan, mistä ja milloin ne voi saada. Lisäksi näissä kohtaamisissa voidaan rokotteista keskustella sellaisten henkilöiden kanssa, joita ei esimerkiksi valtamedian kautta tavoiteta.

Vielä pitäisi jaksaa

Epidemian alkuvaihetta leimasi paniikinomainen tunnelma, jossa terveydenhuollon ammattilaiset kerta toisensa jälkeen vastasivat samoihin kysymyksiin viruksesta, sen tartuntatavoista ja taudin oirekuvasta.

Ensimmäisen kevään jälkeen paniikkimieliala rauhoittui ja yleinen tietämys koronavirukseen liittyvistä asioista on lisääntynyt. Ammattilaisten antamaa tietoa kyseenalaistetaan koko ajan enemmän. Samaan aikaan kuitenkin ammattilaisilta kaivataan edelleen vastauksia monenlaisiin kysymyksiin.

Epidemian pitkä kesto haastaa terveydenhuollon ammattilaisten jaksamista monin eri tavoin. On äärimmäisen tärkeää, että asiantuntijat jaksavat jatkaa viestimistä. Keskustelu somessa jatkuu ja media julkaisee juttunsa joka tapauksessa. Jos terveydenhuollon ammattilaiset vetäytyvät taka-alalle, heidän asiantuntemuksensa jää jutuista puuttumaan. Viestinnän ammattilaiset ovat asiantuntijoiden ja johdon tukena viestintään liittyvissä kysymyksissä.