Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e47713, www.laakarilehti.fi/e47713

Viime vuonna ennätysmäärä legionellatartuntoja

Multaan liittyvien tartuntojen nousua on Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa.

Anne Seppänen

Viime vuonna Suomessa todettiin ennätysmäärä legionellabakteerin aiheuttamia keuhkokuumetapauksia. Tapaukset liittyvät pääosin multaan ja multatuotteisiin. Myös muissa Pohjoismaissa on havaittu multaan liittyvien tartuntojen lisääntymistä.

THL ja Ruokavirasto varoittavat nyt multatuotteista ja ohjeistavat kansalaisia multa- ja kompostituotteiden turvalliseen käsittelyyn.

Vuonna 2025 Suomessa todettiin yli 80 legionelloositapausta. Noin puolet sairastuneista kertoi sairastumista edeltäneestä multa- tai maaperäkontaktista. Kahtena edellisenä vuonna legionelloositapauksia on ollut noin 50 vuodessa.

– Multaan liittyvien tartuntojen nousua on viime vuosina nähty Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa. Toistaiseksi syytä multaan liittyvien tapausmäärien nousulle ei tiedetä. Osa tartuntojen lisääntymisestä voi selittyä taudin aiempaa aktiivisemmalla testaamisella”, sanoo THL:n asiantuntija Riikka Ruotsalainentiedotteessa.

Legionellabakteereita esiintyy maaperässä ja luonnonvesissä. Multa- ja maaperäkontaktiin liittyvissä tartunnoissa potilas on kertonut esimerkiksi vaihtaneensa kukkamullat tai tyhjentäneensä kompostin taudin itämisaikana.

Ohjeet lisäävät turvallisuutta

Kuivia multa- tai kompostituotteita ei kannata pöllyttää hengitysilmaan. Tartunnan voi saada myös iholla olevan haavan kautta. Multapussi on hyvä avata niin, että suuaukko on poispäin kasvoista. Multaa tai kompostia voi tarvittaessa kostuttaa matalalla vedenpaineella, esimerkiksi kastelukannun avulla.

Multapussit on syytä säilyttää poissa auringosta, sillä auringossa säilytetyn pussin sisälämpötila on ihanteellinen legionellabakteerin lisääntymiselle.

Jos pölyä ei voi välttää, FFP2- tai FFP3-luokan hengityksensuojaimet suojaavat altistumiselta, kun ne on asetettu tiiviisti kasvoille.

Multatuotteiden valmistajia on ohjeistettu lisäämään tuotteen pakkausmerkintöihin turvallisen käsittelyn ohjeet.

Perinteisesti vesijärjestelmät ovat olleet Suomessa yleisin legionellan tartunnanlähde. Sairastumisriski on suurin ikääntyneillä ja henkilöillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Myös keuhkosairaudet ja tupakointi lisäävät riskiä.

Lue lisää: THL ja Ruokavirasto varoittavat multatuotteiden legionellariskistä

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030