Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e45334, www.laakarilehti.fi/e45334

Yt-neuvottelujen uhka kahdelle hyvinvointialueelle

Etelä-Pohjanmaan neuvottelut koskisivat koko henkilökuntaa, Keski-Pohjanmaan tiettyjä palveluita.

Tiiamari Pennanen

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle esitetään koko henkilökuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista.

Yt-neuvottelut voivat johtaa työnkuvien muutokseen, työpisteiden vaihtumiseen ja lomautuksiin. Myös irtisanomisia voi tulla.

Henkilöstökuluihin kohdistuu ensi vuodelle noin 13–16 miljoonan euron säästötavoite. Vuosittainen henkilöstöbudjetti on yhteensä noin 560 miljoonaa euroa.

Aluehallitus käsittelee neuvottelujen aloittamista ylimääräisessä kokouksessaan 26. elokuuta.

Tämän hetken talousarvion mukaan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulos on noin 30 miljoonaa euroa alijäämäinen. Alijäämää kertyisi kolmen toimintavuoden jälkeen yhteensä 130 miljoonaa euroa.

– Hyvinvointialueen toiminta ja talous on saatava tasapainoon. Myös kaikki muut kuluerät kuin henkilöstökustannukset tullaan käymään tiheällä kammalla läpi ja vertaamaan muiden hyvinvointialueiden kustannustasoihin, sanoo hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen tiedotteessa .

Etelä-Pohjanmaa haki 106 miljoonan euron lisärahoitusta keväällä, mutta valtioneuvosto ei myöntänyt sitä.

Keski-Pohjanmaalla osuisi osaan palveluista

Myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite käsittelee yt-neuvottelujen käynnistämistä.

Neuvottelut koskevat pelastustoimea, ikääntyneiden ja vammaisten palveluita, psykiatrian osastoja sekä kuntoutusta.

Neuvotteluissa käsitellään enintään noin 50 henkilön irtisanomista. Lisäksi henkilöstöä suunnitellaan siirrettävän toisiin tehtäviin. Muutoksen kohteena oleville pyritään löytämään uusi tehtävä organisaatiossa.

Toimenpiteillä tavoitellaan noin 3 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.

Aluehallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 27. elokuuta.

Koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut käytiin hyvinvointialueella keväällä.

Lue lisää: Pohjois-Savo aloittaa yt-neuvottelut

Lue lisää: Keski-Suomen hyvinvointialue aikoo lomauttaa koko henkilöstön

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030