Kehityksen myötä tapahtuvat viestinvälitysjärjestelmien muutokset rotan kiveksissä
Solukalvoreseptorien kautta vaikuttavat proteiini- ja peptidihormonit saattavat viestinsä soluun solunsisäisen välittäjämolekyylin, ns. toisiolähetin, avulla. Parhaiten tunnettu toisiolähetti on adenosiinitrifosfaatista (ATP) muodostuva syklinen adenosiinimonofosfaatti (cAMP), jonka kautta välittyvät mm. gonadotropiinien vaikutukset, jotka säätelevät kiveksen toimintaa. Adenylaattisyklaasi muuttaa ATP:n cAMP:ksi, ja tämän entsyymin toimintaa säätelevät ns. G-proteiinit. Kiveksen toisessa merkittävässä hormonien säätelymekanismissa on tärkeä osa solukalvon fosfolipideillä. Niille on tyypillistä fosforyloitumisasteen jatkuva muuttuminen. Inositolifosfolipideistä muodostuvat toisiolähetit diasyyliglyseroli (DG) ja inositolitrifosfaatti (IP3). cAMP aktivoi proteiinikinaasi A:n (PKA), ja DG aktivoi proteiinikinaasi C:n (PKC). Proteiinikinaasit fosforyloivat spesifisiä proteiineja, jotka aiheuttavat hormonin lopullisen vasteen soluissa. Kiveksessä PKC-välitteinen viestinkuljetus säätelee parakriinisia ja endokriinisia tekijöitä, jotka vaikuttavat signaaleihin, jotka gonadotropiinit ovat alunperin välittäneet. Kives joutuu merkittäviin muutoksiin kehityksen aikana ja useat ulkoiset tekijät vaikuttavat sen toimintaan. Esimerkiksi kiveksen laskeutuminen ja lämpötilan muutokset vaikuttavat siittiöiden ja hormonien tuotantoon. Useimmilla nisäkkäillä kivekset ovat vatsaontelon ulkopuolella, ja ne toimivat matalammassa lämpötilassa kuin normaali ruumiinlämpö. Tämä lämpötilaero on välttämätön, jotta mm. siittiöiden tuotantoa voitaisiin pitää yllä.