Kiusaamisen havaitseminen

Koulukiusaamisen osakseen saaman huomion ja ilmiöstä käytävän keskustelun voisi olettaa edistävän sen havaitsemista. On jopa esitetty, että kiusaamisesta puhuminen aiheuttaisi sen ylihavaitsemista, toisin sanoen kiusaamisen havaitsemista sielläkin, missä sitä ei ole. Systemaattisen, toistuvan kiusaamisen kohteeksi joutuu ala-asteen oppilaista noin kymmenen prosenttia, ylä-asteella kiusattujen määrä on lähes puolta vähäisempi. Sen sijaan kiusaajien määrä on sama sekä ala- että yläasteella; heitä on 7-9 %.

Christina Salmivalli

MBD-oireyhtymä - pohjoismaisen asiantuntijatyöryhmän mietintö

Ongelma-alueesta, johon kuuluvat tarkkaavaisuushäiriö, ylivilkkaus ja impulssikontrollin puuttuminen, käytetään kansainvälisessä kirjallisuudessa nykyään nimitystä attention deficit/hyperactivity disorder (ADHD). Suomessa on kuitenkin edelleen käytössä myös kirjainyhdistelmä MBD, minimal brain dysfunction, jolla tarkoitetaan osittain samaa. MBD ei kuitenkaan enää ole virallisessa ICD-10-tautiluokituksessa. Ruotsissa on puolestaan siirrytty käyttämään termiä deficits in attention, motor control and perception (DAMP). Pohjoismainen työryhmä on tuoreessa mietinnössään selvitellyt termien merkityksiä ja oireyhtymän diagnostiikkaa.

Katarina Michelsson, Marit Korkman, Merja-Maaria Turunen, Marie-Louise Tapper

Kuka on vaarassa sairastua Alzheimerin tautiin?

Nyt kun käytettävissä on vihdoin lääkkeitä Alzheimerin tautiin, varhaisdiagnostiikan merkitys on yhä tärkeämpi. Sekä geneettiset että ympäristötekijät vaikuttavat taudin ilmaantumiseen. Apolipoproteiini E:n geenin alleeli e4 on tärkein tunnettu alttiusgeeni, ja uusia geenejä, jotka johtavat tautiin tai ovat riskitekijöitä, löytyy varmasti lähivuosina. Vaikeus muistaa faktatietoa on Alzheimerin taudin ensimmäinen oire, ja heikko viivästetty mieleenpalauttaminen episodista muistia testaavissa tehtävissä ennakoi tautia jo vuosia ennen kuin potilaalla voidaan diagnosoida dementia. Lievä kognitiivinen heikentyminen on osoittautunut käyttökelpoiseksi luokitukseksi kuvaamaan Alzheimerin taudin prekliinistä vaihetta.

Hilkka Soininen, Tuomo Hänninen

Soluttoman hinkuyskärokotteen käyttöaiheet

Hinkuyskä on edelleenkin vaarallinen tauti rokottamattomille pikkulapsille. Erityisesti vammaiset ja sairaat lapset jäävät joskus rokottamatta, vaikkei rokotus olisikaan heille vasta-aiheinen. Hinkuyskärokotussarja joudutaan myös silloin tällöin keskeyttämään kokosolurokotteeseen liittyvien haittavaikutusten vuoksi. Tässä julkaistava Kansanterveyslaitoksen rokotussuositustyöryhmän suositus kannustaa suojaamaan soluttomalla hinkuyskärokotteella lapset, joille kokosolurokote varovaisuussyistä jäisi antamatta.

Terhi Heinäsmäki, Jussi Mertsola, Kansanterveyslaitoksen Rokotussuositustyöryhmä

Erektiohäiriöiden diagnostiikka ja hoito

Erektiohäiriö määritellään kyvyttömyydeksi saavuttaa ja/tai ylläpitää tyydyttävään seksuaaliseen kanssakäymiseen riittävä erektio. Useimmissa tapauksissa erektiohäiriön taustalla on sekä orgaanisia että psykogeenisiä tekijöitä. Diagnostiset tutkimukset sisältävät taustaselvityksen lisäksi huolellisen kliinisen tutkimuksen sekä laboratorio- ja kaikukuvaustutkimukset. Erektiohäiriötä voidaan hoitaa elämäntapoja muuttamalla, seksuaaliterapialla ja viime aikoina yhä yleisemmin lääkehoidolla. Verisuoni- ja proteesikirurgian merkitys erektiohäiriön hoidossa on selvästi vähentynyt.

Olavi Lukkarinen

Tietokonetomografia lannerangan degeneratiivisissa sairauksissa

Lannerangan degeneratiiviset sairaudet ovat yleisiä ja tulevat väestörakenteen muuttuessa yhä lisääntymään. Lanneselän kipu on usein monitekijäinen ja vaikeasti selvitettävä tila. Kun potilaiden kliiniset tutkimukset osoittautuvat riittämättömiksi ja konservatiiviset hoitoyritykset tuloksettomiksi, on aiheellista turvautua radiologisiin tutkimuksiin. Tavallisen lannerankaröntgenkuvauksen jälkeen on tarjolla erilaisia jatkotutkimuksia, joiden suoritustavat ja niistä saatava informaatio eroavat hieman toisistaan. Yleinen, lähes kaikkialla saatava ja avohoitoon erinomaisesti soveltuva kuvantamismenetelmä on lannerangan tavallinen tietokonetomografiakuvaus. Tutkimus on erittäin luotettava selän erilaisten rappeumatilojen diagnostiikassa. Tämän päivän tietokonetomografialaitteilla voidaan tehdä tilavuuskuvauksia ja saada yhdellä kuvauksella kuvaustason kuvien lisäksi tietokoneen kuvankäsittelyohjelmilla luotuja kuvia vapaavalintaisissa tasoissa. Kuvauksen antamaa tietoa voidaan käyttää myös leikkausten suunnittelussa ja suorittamisessa.

Kaj Tallroth

Traumamalli ja rikoksentekijöiden lapsuus

Pahoinpidellystä lapsesta voi kehittyä väkivaltainen rikoksentekijä. Lapsuuden väkivalta- ja laiminlyöntikokemusten yhteyksiä myöhempään epäsosiaaliseen ja rikolliseen käyttäytymiseen on selvitetty tapaustutkimuksin, retrospektiivisin haastatteluin ja prospektiivisin pitkittäistutkimuksin. Väkivallan ylisukupolvinen kierre voi merkitä sitä, että pahoinpidelty lapsi kohtelee aikuisena väkivaltaisesti omia lapsiaan ja/tai muita ihmisiä. Kaikki lapsena väkivaltaa ja laiminlyöntiä kokeneet ihmiset eivät kuitenkaan jatka kierrettä vaan kykenevät katkaisemaan sen. Katsauksessa tarkastellaan lapsuuden kaltoinkohtelun ja aikuisiän rikollisuuden välisiä yhteyksiä keskeisimpien tutkimustulosten valossa ja tulkitaan väkivallan välittymisen mekanismia ns. traumamallin avulla.

Jaana Haapasalo

Radiologian nykynäkymät terveyskeskuksessa

Kansanterveyslain hyväksyminen 1972 edesauttoi terveyskeskusten rakentamista ja varustamista mm. röntgenlaitteilla. Suuri määrä laitteita hankittiin 1970-luvun lopulla. Hyvän varustetason ansiosta myöskin röntgentutkimuksia on tehty runsaasti terveyskeskuksissa. 1990-luvulla tullut kustannuskriisi puolestaan on asettanut päättäjät taas uuteen tilanteeseen. Laitteita pitäisi uusia, säästöjä pitäisi syntyä, onko rahaa? Röntgentoimintaa pitäisi tarkastella nyt kriittisesti terveyskeskuksissa. Artikkelissa käsitellään keskiverto terveyskeskustoiminnan asioita - isoissa kaupunkiterveyskeskuksissa on eri tilanne.

Seppo Soimakallio, Ilkka Suramo, Martti Kormano

Keuhkosyöpä thoraxkuvassa

Keuhkosyöpä näkyy thoraxkuvassa monimuotoisina löydöksinä, esim. pneumoniana, pyörövarjona tai juosteisena kasvainlöydöksenä. Oikean tulkinnan tekeminen kuvasta voi olla vaikeaa jopa erikoislääkärille, saatikka terveyskeskuslääkärille, jonka tehtäväksi keuhkokasvaimen primaaritulkinta usein jää. Siinä vaiheessa kun varmat merkit, kuten normaalia leveämpi mediastinum ja kylkiluutuho, näkyvät kuvissa on tauti edennyt jo melko pitkälle. Keuhkosyövän yleisyyden, huonon ennusteen ja kuvien tulkinnan vaikeuden vuoksi kirjoittajat suosittelevat, että keuhkokuvista ainakin puolet saataisiin erikoislääkärin konsultaatioon.

Leo Keski-Nisula, Timo Paakkala

Luuston natiivikuvaus ja tulkintavaikeudet

Natiivikuvaukset ovat säilyttäneet keskeisen aseman tuki- ja liikuntaelinten sairauksien primaaridiagnostiikassa. Terveyskeskuslääkärit tulkitsevat suurimman osan kuvista, koska mahdollisuudet radiologin konsultaatioon ovat vähäiset. Luuston normaalivariaatiot, kehittyvä luusto sekä kuvaustekniikka voivat saada aikaan ongelmatilanteita natiivikuvien tulkinnassa. Tällöin on tärkeää tuntea tuki- ja liikuntaelimistön anatomia ja noudattaa huolellisuutta. Periostireaktioiden erotusdiagnostiikassa tulee käyttää radiologin konsultaatiota.

Juhani Ahovuo

Selkäranka diagnostisena haasteena

Röntgenlaitteet terveyskeskuksissa ovat suomalainen erikoisuus - muualla maailmassa tällaista järjestelmää ei juuri näe. Selkärankakuvien tulkinnan terveyskeskuksissa tekee haasteelliseksi se, että hyvin yleiset nivelrikkomuutokset kiinnittävät huomion ja siten estävät vakavan taudin havaitsemisen. Jotta terveyskeskusten laitteita käytettäisiin tehokkaasti, tulisi kuvattavat potilaat valita nykyistä tarkemmin ja tulkinnan osuvuutta parantaa selvästi.

Erkki M. Laasonen

Akuutin vatsan kuvantaminen

Uudet kuvantamismenetelmät ovat osoittaneet perinteisen natiiviröntgenkuvauksen heikkoudet akuutin vatsakivun syyn selvittelyssä, jos kohta suolitukoksen ja suoliperforaation kuvantamisdiagnostiikassa natiivikuvaus on edelleen ensisijainen. Koeleikkauksen sijaan tulee nykyaikaisessa diagnostiikassa entistä enemmän tukeutua uusiin kuvantamistutkimuksiin. Niiden avulla diagnoosi ja paras hoitotapa yleensä selviävät varsin spesifisesti ja turhia laparotomioita voidaan vähentää. Akuutin vatsan kuvantamisdiagnostiikka tulisi keskittää hoitopaikkoihin, joissa tarvittava kuvantamisvälineistö on käytettävissä.

Martti Kormano

Teleradiologian mahdollisuudet terveyskeskuksissa

Terveyskeskuksissa otettujen röntgenkuvien tulkinta on useimmiten terveyskeskuslääkärin tehtävänä. Radiologisten kuvien siirtäminen tietoverkon kautta, teleradiologia, tarjoaa mahdollisuuden erikoislääkärin konsultoimiseen erityisesti epäselvissä ja kiireellisissä tapauksissa. Kuvia voidaan siirtää myös opetustarkoituksessa tai osana sähköistä sairauskertomusta. Nykyiset tietoverkot mahdollistavat nopean ja virheettömän tiedonsiirron. Tarvittavista laitehankinnoista kertyy kuitenkin varsin suuri lasku ja toimintatapojen muuttaminen edellyttää koulutusta, joten teleradiologian käyttöönotto vaatii vielä harkintaa ja esimerkiksi paikallista kustannusanalyysiä.

Jarmo Reponen, Martti Kormano, Michael Wangel

Radiologian koulutus terveyskeskuksissa

Radiologia on teknisen kehityksen myötä muuttunut nopeasti viime vuosikymmeninä. Laitteet, tarvikkeet ja kehitysprosessit ovat tietotekniikan ansiosta kehittyneet voimakkaasti, ja ne mahdollistavat tänä päivänä huomattavan monipuolisen informaation saannin. Kehityksen mukana pysyminen edellyttää jatkuvaa koulutusta (CME = continuous medical education), joka tulee vähitellen vaatimukseksi kaikille erikoisaloille. Terveyskeskuslääkärin on hallittava useita eri erikoisalojen tietoja jokapäiväisessä käytännön työssä, ja radiologia on yksi keskeinen alue.

Carl-Gustaf Standertskjöld-Nordenstam, Seppo Soimakallio

Normaalipaineinen hydrokefalia - diagnostinen ongelma

Dementian syynä voi joskus olla normaalipaineinen hydrokefalia, joskin se on varsin harvinainen sairaus. Koska potilaita voidaan auttaa sunttileikkauksella huomattavasti, on tärkeää pitää mielessä tämänkin sairauden mahdollisuus vanhuksen - ja joskus nuoremmankin potilaan - kävelyvaikeuksien, muistihäiriöiden ja älyllisten toimintojen heikkenemisen taustalla. Pelkästään kliinisen kuvan perusteella ei leikkaukseen ryhdytä, vaan diagnoosi on varmistettava mahdollisimman huolellisesti. Potilaiden tarkalla valinnalla leikkaushoidon onnistuminen on saatu paranemaan 80 %:iin. Ongelmana on, että yksiselitteistä menetelmää diagnostiikkaan ei ole löydetty.

Sakari Savolainen

Tartuntataudin leviäminen ilmateitse Räjähdyksenomainen tuhkarokkoepidemia huonosti ilmastoidussa koulussa Honkajoella

Tartunnan leviäminen suorassa kontaktissa pisaratartuntana on perusmalli, jolla useiden infektiotautien kulkua on selitetty ja luultavasti se onkin lukumääräisesti merkittävin mekanismi monessa taudissa. Kuitenkin myös ilmateitse tapahtuvasta leviämisestä on tietoa varsinkin tuhkarokosta ja tuberkuloosista; se on myös biologisen aseen kehittelyn lähtökohtia. Ilmateitse leviäminen voi johtaa nopeasti suureen tapausmäärään, sillä varsinkin tuhkarokon kyky levitä yskivästä potilaasta aerosolina on suuri. Tällainen superlevitystilanne muistuttaa epidemiakäyrältään pistelähtöistä ruokamyrkytystä. Suomesta on raportoitu tällainen tuhkarokkoepidemia Honkajoen koulusta, jossa huonosti ilmastoidussa käytävässä aamunavauksessa esioireinen indeksipotilas levitti taudin pariinkymmeneen muuhun oppilaaseen.

Mikko Paunio

Mitä katoaa helikobakteerin mukana?

Helikobakteeri-infektiot ovat hyvää vauhtia vähenemässä kehittyneistä maista. Helikobakteerien mukana katoaa paitsi kärsimyksiä, hengenvaarallisia tautimuotoja ja potilasjonoja myös monien tutkijoiden apurahat ja julkaisufoorumit sekä melkoinen osa eräiden lääkkeiden tuotosta. Taudin vakavien seurausten takia herää kansanterveyteen ja kustannus-hyötylaskelmiin liittyvä kysymys helikobakteerin luonnollisen katoamisen mahdollisesta nopeuttamisesta.

Timo U. Kosunen

Urheilijan astman hoito

Kilpa- ja huippu-urheilijoiden astman ja astman kaltaisten oireiden esiintyvyys on epidemiologisten tutkimusten perusteella muuta väestöä suurempi. Astma on tavallinen urheilulajeissa, joihin liittyy voimakas ventilaation lisääntyminen ja altistuminen kylmälle tai epäpuhtaalle ilmalle. Urheilijan astmaa tulee hoitaa astman yleisten hoitoperiaatteiden mukaisesti, mutta täytyy muistaa kuitenkin doping-säännökset. Huippu-urheilijoiden astman hoito toteutuu yleensä asianmukaisesti hyvän hoitomotivaation ansiosta. Käytännössä haasteen muodostavat alemman tason kilpaurheilijat, joiden tuleva menestyminen voi vaarantua, jos heidän astmansa jää toteamatta ja hoitamatta.

Tuomo Kava, Heikki Tikkanen

Skitsofreniapotilaan masennus

Myös skitsofreniaa sairastavilla potilailla voi esiintyä masennusoireita, joiden esiintyvyyttä, oirekuvaa ja hoitoa on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Kuitenkin jopa joka neljäs potilas kärsii psykoottisen vaiheen jälkeen merkittävistä masennusoireista. Masennustila voi esiintyä myös samanaikaisesti akuuttien skitsofreniaoireiden kanssa, ja masennusoireet vaikuttavat potilaan elämänlaatuun, itsetuhoisuuteen ja yleiseen ennusteeseen. Tutkimustulokset masennuslääkehoidon merkityksestä skitsofreniapotilaan depression hoidolle ovat osin ristiriitaisia ja hoitokäytännöt toistaiseksi vakiintumattomia. Mikäli skitsofrenian akuutissa vaiheessa käytetään masennuslääkkeitä, on varsinkin vanhempien valmisteiden kuvattu pahentavan psykoosioireita. Serotoniiniselektiivisillä masennuslääkkeillä tämä vaara vaikuttaa pienemmältä, ja niitä pidetäänkin yleisesti ensisijaisina skitsofreniapotilaan masennuksen hoidossa.

Minna-Liisa Konu, Esa Leinonen, Jari-Pekka Klemettilä, Pekka Niskanen

Nokkosihottuma

Urtikariaa eli nokkosihottumaa ja siihen mahdollisesti liittyvää angioödeemaa on noin 15 %:lla väestöstä ainakin kerran elämässään. Sen tavallisin todennäköinen syy on infektio. Sitten tulevat fysikaaliset syyt, autoimmuunitilat ja allergia. Suuressa osassa tapauksista paukamointiin tai turvotukseen ei löydy selvää syytä. Antihistamiini auttaa useimmiten hyvin tai ainakin tyydyttävästi. Autoimmuuniurtikarioissa on kokeiltu muun muassa plasmafereesiä ja gammaglobuliinia vaihtelevin tuloksin. Valohoito tehoaa joihinkin fysikaalisiin urtikarioihin.

Matti Hannuksela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030