Koulumatkaliikunnasta hyötyä yläkouluikäisten oppimiseen Itä-Suomen yliopiston tutkimus käsitti yli 34 000 yläkouluikäistä. Hanna Kauppinen Tiede 27.7.2023 Kommentteja
Siun soten potilastiedot apuna uuden diabetestekniikan hyötyjen selvittelyssä Itä-Suomen yliopiston väitöstutkimus selvittää, miten uusi diabetestekniikka helpottaa potilaan arkea. Hanna Kauppinen Tiede 25.7.2023 Kommentteja
Nuorten kolesterolipassi avuksi valtimotaudin ennaltaehkäisyyn Tutkijan mukaan on vahvaa näyttöä siitä, että lapsilla, joilla on kohonnut kolesteroli, on myös kohonnut kuoleman riski noin 45-vuotiaana. Hanna Kauppinen Tiede 25.7.2023 Kommentteja
Mielenterveyshäiriöt yleisempiä kaupungeissa kuin maaseudulla Rekisteritutkimuksessa arvioitiin eroja mielenterveyden häiriöiden esiintyvyydessä asuinpaikan perusteella. Hanna Kauppinen Tiede 24.7.2023 Kommentteja
Unen laatua selvitetään laajassa vapaaehtoisessa tutkimuksessa Itä-Suomen yliopiston unidatapankkiin kerätään tulevien vuosien aikana unimittauksia tuhansilta vapaaehtoisilta. Hanna Kauppinen Tiede 24.7.2023 Kommentteja
Uuteen Alzheimer-lääkkeeseen ladattu suuria odotuksia Suomalaiset asiantuntijat peräänkuuluttavat lisätutkimuksia ja malttia. Hanna Kauppinen Tiede 24.7.2023 Kommentteja
EMA on julkaissut luonnoksen tekoälyn hyödyntämisestä EMA uskoo, että kliinisissä lääketutkimuksessa uudet työkalut voivat tehostaa koepotilaiden valintaa perustuen erilaisiin diagnostisiin kriteereihin. Hanna Kauppinen Tiede 20.7.2023 Kommentteja
Suosituksia suurempi D-vitamiiniannos vähensi eteisvärinäriskiä Itä-Suomen yliopiston FIND-tutkimus on ensimmäinen kokeellinen tutkimus, jossa D-vitamiinilisän on havaittu pienentävän eteisvärinän ilmaantumisen riskiä perusterveillä. Hanna Kauppinen Tiede 20.7.2023 Kommentteja
Suomalainen Faron hakee syöpälääkkeelleen myyntilupaa Yritys tähtää myyntilupa-anomuksen jättämiseen Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolle (FDA) alkuvuodesta 2025. Hanna Kauppinen Tiede 19.7.2023 Kommentteja
Tutkijat kehittivät menetelmän virusten kapsidiproteiinien uudelleenmuotoiluun Aalto-yliopiston johtamaan ryhmään osallistui tutkijoita Helsingin ja Tampereen yliopistoista sekä Australiasta ja Alankomaista. Hanna Kauppinen Tiede 19.7.2023 Kommentteja
Anestesiassa nukahtaminen yhteydessä talamuksen aktiivisuuden vähenemiseen Tutkimalla neljää eri mekanismilla vaikuttavaa anesteettia Turun yliopiston tutkijat pyrkivät myös löytämään mahdollisia yhtäläisyyksiä ja eroja niiden aivovaikutuksissa. Hanna Kauppinen Tiede 18.7.2023 Kommentteja
Turun yliopistolle merkittävä lahjoitus palliatiivisen lääketieteen professuuriin Professuuri täytetään tulevana syksynä. Hanna Kauppinen Tiede 17.7.2023 Kommentteja
Kanta-Hämeen keskussairaalassa alkaa tutkijakoulu Tutkijakoulu keskittyy pääasiassa lääketieteelliseen tutkimukseen, mutta siinä on myös osioita, jotka tukevat muuta terveydenhuollon akateemista tutkimusta. Hanna Kauppinen Tiede 14.7.2023 Kommentteja
Uusi tutkimus: Rinnan terve rasvakudos voi ehkäistä syövän leviämistä Tutkijat havaitsivat, että rintakudoksen pehmeästä rakenteesta vastaavat terveet rasvasolut estävät tehokkaasti rintasyövän leviämistä erittämällä IGFBP2-proteiinia. Hanna Kauppinen Tiede 13.7.2023 Kommentteja
Tyks mukaan suureen eurooppalaiseen syöpätutkimusprojektiin Noin 30 osallistuvan sairaalan, yliopiston ja yrityksen tavoitteena on kehitellä vähemmän kajoavia tutkimusmenetelmiä. Hanna Kauppinen Tiede 12.7.2023 Kommentteja
Probiootit ja kalaöljy muokkasivat rintamaidon tulehdustekijöitä Turun yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, miten äidin ruokavalio ja ravintolisien käyttö sekä lihavuus vaikuttavat rintamaidon tulehdustekijöihin. Hanna Kauppinen Tiede 10.7.2023 Kommentteja
Äidin lihavuus lisää riskiä raskauskomplikaatioihin Väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että lihavuus raskauden aikana voimistaa aineenvaihdunnan muutoksia, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia äidin terveydelle. Hanna Kauppinen Tiede 10.7.2023 Kommentteja
Perhekoolla yhteyksiä varhaiseen suolistomikrobistoon Helsingin yliopiston tutkimus antaa viitteitä siitä, että perhekoon vaikutus mikrobistoon on erilainen eri teitse syntyneillä lapsilla. Hanna Kauppinen Tiede 10.7.2023 Kommentteja
Endometrioosi voi heikentää hedelmällisyyttä jo ennen diagnosointia Endometrioosia sairastavien naisten synnytyksistä ja sairauden vaikutuksista hedelmällisyyteen ennen diagnoosia on ollut aiemmin vain vähän tietoa. Hanna Kauppinen Tiede 6.7.2023 Kommentteja
Uutta tietoa HPV-tyyppien aiheuttamien infektioiden käsittelystä Tutkimuksen toivotaan tuovan tärkeää tietoa siitä, keitä kannattaa seulonnassa seurata ja keitä ei sekä siitä, kenellä on korkein syöpäriski. Hanna Kauppinen Tiede 4.7.2023 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.