Väitös: Geenit ja proteiinit kertovat lasten leukemian ennusteesta Lääketieteen lisensiaatti Artturi Mäkinen sanoo, että leukemian luokitteleminen potilaiden riskien hahmottamiseksi on olennainen osa hoitojen kehittämistä. Hanna Kauppinen Tiede 27.7.2022 Kommentteja
Äidin vahva kiintymyssuhde rakentaa lapsen luottamusta maailmaan Uusi THL:n tutkimus osoittaa myös, että äidin vakaat ja läheiset ihmissuhteet puolisoon ja muihin aikuisiin edesauttavat pikkulapsen hyvinvointia. Hanna Kauppinen Tiede 26.7.2022 Kommentteja
Väitös: Suolistosyövän seulonta ei johtanut epäsuotuisiin muutoksiin elintavoissa Terveystieteiden maisteri Sanni Helander tutki suolistosyövän seulonnan kutsun saamisen tai seulontaan osallistumisen vaikutuksia suolistosyövän kannalta merkityksellisiin elintapoihin. Hanna Kauppinen Tiede 26.7.2022 Kommentteja
Suomalaistutkijat kehittivät tekoälyalgoritmin aivovammapotilaiden hoitoon Husin, Tyksin, Taysin, Kysin ja Karoliinisen yliopistosairaalan yhteinen tutkimus on jatkoa aiemmin julkaistulle, palkitulle tutkimukselle. Hanna Kauppinen Tiede 22.7.2022 Kommentteja
Taysissa tutkitaan, kuinka tekoälyyn suhtaudutaan radiologiassa "Uudet työkalut helpottavat diagnostiikkaa, mutta samalla työn muuttuminen ja uusien menetelmien käyttö voi arveluttaa." Hanna Kauppinen Tiede 21.7.2022 Kommentteja
Yleisten geenimuutosten vaikutuksia munuaissyöpään selvitettiin Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti, miksi munuaissyöpään usein liittyvät geenimuutokset johtavat juuri munuaissyöpään, eivätkä muihin syöpiin. Hanna Kauppinen Tiede 19.7.2022 Kommentteja
Tutkijat havaitsivat, että emättimen mikrobiomi voi vaikuttaa raskauden kestoon Jatkotutkimusten perusteella voitaisiin mahdollisesti vähentää ennenaikaisia tai yliaikaisia synnytyksiä sekä niihin liittyviä lääketieteellisiä riskejä ja kustannuksia, tutkijat arvelevat. Hanna Kauppinen Tiede 19.7.2022 Kommentteja
BMJ:n pääkirjoitus: Olkapään tähystysleikkaukset joudutaan uusimaan usein – Jos olkapään tähystysleikkauksia halutaan jatkaa, tutkimuksissa pitää selvittää, mitkä toimenpiteet ovat todella hyödyllisiä ja minkälaiselle potilaalle. Hanna Kauppinen Tiede 14.7.2022 Kommentteja
Jukka Westermarck jäseneksi Euroopan syöpäjärjestöjen johtokuntaan EACR:n toimintaa ohjaa 16-henkinen johtokunta, johon valitaan määräajaksi edustajiksi johtavia eurooppalaisia syöpätutkijoita. Hanna Kauppinen Tiede 14.7.2022 Kommentteja
Lääkärilehden kulttuuripalstoja toimittava lääkäri Sonja Sulkava palkittiin – Olen vakuuttunut, että kaunokirjallisuuden kautta on mahdollista lisätä viisautta olla hyvä lääkäri. Kaunokirjallisuus on sanojen, tarinoiden ja merkkien tulkintaa. Sitähän se potilastyökin on. Hanna Kauppinen Tiede 13.7.2022 Kommentteja
Kokoverivalmisteen käyttöä tutkitaan ensihoidossa Veripalvelu, Hus ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä vertailevat sairaalan ulkopuolisessa ensihoidossa annettavia punasoluvalmisteita kokoverivalmisteeseen. Hanna Kauppinen Tiede 12.7.2022 Kommentteja
Tutkijat ovat selvittäneet solujen ohjautuvuuden mysteeriä Turun yliopiston tutkijan havainto johti vuosia kestäneeseen kansainväliseen yhteistyöhön, jolla voi olla tulevaisuudessa lääketieteellistä merkitystä syöpäsolujen leviämisen ohjailussa. Hanna Kauppinen Tiede 12.7.2022 Kommentteja
Hoitohenkilökunnan jaksamista mitattiin koneoppimisella Husin, Kymsoten ja Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöiden keskuudessa turvavälien toteutuminen nousi tärkeäksi tekijäksi. Hanna Kauppinen Tiede 6.7.2022 Kommentteja
Tutkijat löysivät mekanismin, jolla borreliabakteerit väistävät ihmisten immuunipuolustusta Helsingin yliopiston tutkijoiden mukaan löydös avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi rokotteen tai lääkehoidon kehittämiseen. Hanna Kauppinen Tiede 5.7.2022 Kommentteja
Motivaatio liikuttaa paremmin kuin otolliset olosuhteet Tutkimuksen mukaan miehet liikkuvat vapaa-ajalla naisia aktiivisemmin. Hanna Kauppinen Tiede 28.6.2022 Kommentteja
Epäiletkö lääkkeiden alikäyttöä? – Klikkaa Reseptikeskuksen lääkeostotietoihin Kelan Reseptikeskuksesta voi tarkistaa potilaan lääkemääräykset ja lääkeostot ilman luvan pyytämistä. Tero Kujanpää, Sini Palo, Seija Eskelinen, Helena Kastarinen, Kyösti Haukipuro, Janne Leinonen Tiede 22.6.2022 Kommentteja
Rintasyöpäseulonnoissa käytiin pandemiasta huolimatta Noin 80 prosenttia rintasyöpäseulontaan kutsutuista osallistui siihen 2020. Ulla Toikkanen Tiede 20.6.2022 Kommentteja
Uusi hoito lasten leukemiaan Tampereen yliopisto: Kehnoennusteisen T-ALL:n hoitoon löytyi lupaava yhdistelmä. Maria Nummela Tiede 20.6.2022 Kommentteja
Äkkikuoleman riskiin laskuri sydänlihastautia sairastaville lapsille Riskilaskuri on otettu kliiniseen käyttöön Uudessa lastensairaalassa. Ulla Toikkanen Tiede 17.6.2022 Kommentteja
”Vertaisarviointi on tärkeä luottamustehtävä” Vuoden vertaisarvioija Raimo Kettunen antaa kirjoittajille rakentavaa kritiikkiä. Ulla Toikkanen Lääkärilehti 100 vuotta 17.6.2022 Kommentteja
Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Katsausartikkeli Kuinka kaupalliset toimijat vaikuttavat terveyspolitiikkaan? Toimintaympäristön muutos uhkaa kansanterveyteen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Avoin artikkeli
Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Kliininen työ Tätä en unohda: Olimme molemmat tunteen vallassa Janne Räsänen pyysi potilaalta anteeksi ja sai keskusteluyhteyden palautettua.
Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Pääkirjoitus, tiede Uusi aikakausi on alkamassa Alzheimerin taudin hoidossa Beeta-amyloidiin kohdistuvat biologiset lääkkeet ovat merkittävä edistysaskel, kirjoittaa Mika H Martikainen. Avoin artikkeli
Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Terveydenhuolto Vanhan Vaasan sairaala muuttui savuttomammaksi Sairaalan sisätiloissa ei enää tupakoida. Avoin artikkeli
Surullinen esimerkki Pääkirjoitus Surullinen esimerkki Yksityislääkärien Kela-korvauksen nosto osoitti, miten pahaa jälkeä kaupallisuus voi saada aikaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Pääkirjoitus, tiede Immuno-onkologisten lääkkeiden haitat tunnetaan edelleen huonosti Haitat voivat olla hoitamattomina vakavia ja pysyviä, kirjoittaa Micaela Hernberg.