EHEC-uutisia

Saksassa epidemian ja kuolemia aiheuttanut Escherichia coli (EHEC) on ollut meilläkin uutisissa ja bakteeria löytyi myös täältä. Epidemian lähde on edelleenkin vahvistamatta. Myös bakteerin laadusta on ollut vaikea saada tietoa eikä varsinaisia tieteellisiä raportteja vielä ole. Naturen uutispalstalla toistetaan WHO:n tiedotetta, jonka mukaan kanta on uudenlainen. Se ei ole aiemmin aiheuttanut ihmisissä infektioita.

Heikki Arvilommi

Skitsofreeniset kantasolut

Skitsofrenia on vaikea ja monimuotoisin oirein ilmenevä aivosairaus, johon elinaikanaan sairastuu noin 1 % väestöstä. Yli 80 % sairastumisista selittyy perinnöllisillä tekijöillä. Vaikka kuvantamis-, post mortem- ja neurofarmakologiset tutkimukset ovat tuottaneet runsaasti sekalaista tietoa skitsofreniaan liittyvistä aivojen rakenteen ja toiminnan poikkeavuuksista, ovat sairauden taustalla oleva hermosolujen toimintahäiriö ja sen molekylaariset mekanismit edelleen pääosin tuntemattomia.

Tero Taiminen

Raskausajan ravinto selittää lihavuutta

Geenit selittävät vain osan lasten lihavuudesta. Southamptonin yliopiston tutkijat päättivät selvittää eläinkokeista ja nälänhädästä saatujen vihjeiden perusteella, olisiko epigeneettisillä eli ympäristön periytyvillä vaikutuksilla sormensa pelissä. Olipa hyvinkin, sillä tutkimus osoitti äitien raskaudenaikaisen ravinnon liittyvän lapsen geenien ilmaantuvuuteen ja sitä kautta lihomiseen.

Heikki Arvilommi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030