Sittenkin liian pieni marginaali?

Joskus tapahtuu, että ihokasvaimia leikatessaan lääkäri uskoo poistaneensa tuumorin kunnollisella marginaalilla, mutta pettymykseksi patologin vastauksessa marginaali ei ollutkaan aivan niin reilun levyinen. Formaliinia on epäilty syylliseksi, mutta nyt tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että leikkausmarginaalin kutistuminen alkuperäisestä tapahtuu jo ennen formaliiniin laittamista.

Sirkku Peltonen

Uutta tietoa nuorten kilpaurheilijoiden äkkikuolemista

Hypertrofinen kardiomyopatia on selvästi yleisin nuorten kilpaurheilijoiden äkkikuoleman aiheuttaja, ilmenee Yhdysvalloissa tehdystä laajasta selvityksestä. Muita harvinaisempia äkkikuoleman aiheuttajia olivat sepelvaltimoanomaliat, sydänlihastulehdus, oikean kammion arytmogeeninen kardiomyopatia sekä hengenvaarallisia rytmihäiriöitä aiheuttavat ionikanavasairaudet.

Juhani Airaksinen

Poikien itsetuhoisuutta voidaan ennustaa

Poikien itsetuhoisuutta voidaan ennustaa psykopatologiaa mittaavan seulan avulla, osoittaa Suomessa tehty ainutlaatuinen tutkimus. Mittari tunnisti 78 % vakavassa itsemurhavaarassa olevista pojista, mutta toisaalta virhetulkintojen mahdollisuus oli suuri. Samalla kun tutkimus nostaa esiin tärkeitä poikien itsetuhoisuutta ennakoivia tekijöitä, se tuo esiin harvinaisten tapahtumien ennustamisen vaikeuden.

Raimo K. R. Salokangas

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030