Antitromboottisten lääkkeiden keskeytys voi olla kohtalokasta lääkestentin asennuksen jälkeen

Lääkestenttejä asennetaan yhä useammin sepelvaltimoiden pallolaajennuksen yhteydessä estämään restenoosin ilmaantumista. Lääkepinnoitetut verkkoputket peittyvät hitaammin normaalilla endoteelilla, mikä saattaa altistaa tavallista pitempään vaarallisille tromboottisille komplikaatioille. Satunnaistetuissa tutkimuksissa subakuutin tromboosin vaara on kuitenkin ollut pieni, vain noin 0,5 % ensimmäisen vuoden aikana.

Juhani Airaksinen

Nuoren paniikkikohtausta ei pidä väheksyä

Yksittäiset paniikkikohtaukset ovat suhteellisen yleisiä ja niitä pidetään usein varsin harmittomina. Hollantilaiset tutkijat seurasivat yli 3 000:ta normaaliväestöstä otettua 14-24-vuotiasta viiden vuoden ajan. Paniikkikohtauksen kokeneilla oli jo lähtötilanteessa muita runsaammin myös muita ahdistuneisuushäiriöitä. Oleellinen löydös koski kuitenkin seurannan aikana puhjenneita häiriöitä: Paniikin kokeneille ilmaantui seurannassa uusia ahdistuneisuushäiriöitä, sosiaalista ja muuta fobiaa, aineiden väärinkäyttöä sekä alkoholin liikakäyttöä enemmän kuin niille, joilla ei paniikkioiretta ollut. Paniikin saaneista runsaalla kolmanneksella oli seurantahetkellä vähintään kolme psykiatrista diagnoosia, kun vastaava osuus muilla nuorilla oli kymmenesosa. Nuoren paniikkikohtaus voi olla merkki vakavammasta psykopatologiasta, minkä vuoksi siihen ei tulisi suhtautua väheksyen. Paniikin kokenut nuori ja hänen perheensä tulisi ottaa tutkimuksiin ja pyrkiä järjestämään tarpeellinen hoito.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Sytokiinit määräävät sairauskäyttäytymistä

Akuutissa infektiossa esiintyy monenlaisia epäspesifisiä oireita, kuten kuumetta, väsyneisyyttä, kipuherkkyyttä, ruokahaluttomuutta, mielenkiinnon katoamista, depressiivistä mielialaa, keskittymiskyvyttömyyttä jne. Kliinisen kokemuksen mukaan alakuloisuuteen taipuvilla potilailla masentuneisuusoireet usein pahenevat infektion yhteydessä. Onkin esitetty arvioita, että osaan masennuksista liittyisi jonkinlainen immunologisen järjestelmän häiriö, jossa ns. pro-inflammatoriset sytokinaasit näyttelisivät tärkeää osaa.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Ehkäisevätkö statiinit sittenkään dementiaa?

Korkean kolesterolin hoidossa käytettävät statiinit on eräissä retrospektiivisissa tutkimuksissa yhdistetty dementian esiintyvyyden vähäisyyteen. Amerikkalaisessa tutkimuksessa seurattiin kolmen vuoden ajan 5 092:ta yli 65-vuotiasta, kotona asuvaa henkilöä, joista 355 sairasti dementiaa. Lähtötilanteessa statiinien käyttäjillä oli aiempien tutkimusten mukaan vähemmän dementiaa. Seuranta-aikana ilmeni 185 uutta dementiatapausta, mutta statiinien käyttö ei yhdistynyt dementian pienempään ilmaantuvuuteen. Tutkijat päättelevätkin, että jostain syystä statiineja käyttävillä on dementiaa vähemmän kuin niitä käyttämättömillä, mutta että itse statiineilla ei näytä olevan vaikutusta dementian ilmaantuvuuteen. Tutkimukseen liittyy monia rajoituksia, joten lisätutkimuksia tarvitaan.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Miten tunnistaa setuksimabista hyötyvä suolistosyöpä?

Setuksimabi ja panitumomabi ovat epidermaalisen kasvutekijäreseptorin (EGFR) vasta-aineita. Kliinisten tutkimusten mukaan 10 % potilaista, joilla on muulle hoidolle resistentti etäpesäkkeinen suolistosyöpä, reagoi vasta-ainehoidolle. Kun kyseessä on kallis hoito, pitäisi osata tunnistaa ne potilaat, joille hoitoa kannattaa kokeilla. Tässä tutkimuksessa oli mukana 31:n etäpesäkkeistä suolistosyöpää sairastavan potilaan näytteet. Kymmenen potilasta oli saanut vasta-ainehoidolle hyvän vasteen, loput eivät hyötyneet hoidosta. Kahdeksalla hyvän hoitovasteen saaneella potilaalla todettiin syöpänäytteessä EGFR-geenin monistuma. Vain yhdellä niistä potilaista, joilla hoitovastetta ei saatu, todettiin vastaava monistuma. Mutaatiot eivät ennustaneet hoitovastetta. Ennen kuin tietoa voi hyödyntää kliinisesti, pitää tulos varmentaa suuremmalla potilasjoukolla.

Sirkku Jyrkkiö

WHO:n DOTS-ohjelma on osoittanut tehonsa

WHO:n tuberkuloosin vastaisessa strategiassaan käyttööön ottama DOTS-ohjelma (directly-observed therapy, short course (chemotherapy)) on osoittautunut Meksikossa varsin hyväksi keinoksi vähentää sekä lääkkeille herkkien että vastustuskykyisten tapausten leviämistä ja puhkeamista. DOTS-ohjelmaan kuuluvat osina poliittinen sitoutuminen, tapausten etsiminen yskösten mikroskopoinnilla, standarditerapia (2 kk kolmella ja 4 kk kahdella lääkkeellä), lääkkeiden saannin varmistus ja ohjelman tulosten raportointi. Nyt tehdyssä selvityksessä ohjelman aikana (vertailussa vuodet 1995 ja 2000) tuberkuloosin ilmaantuvuus laski Meksikossa tasolta 42 tapausta vuodessa / 100 000 asukasta 19:ään tapaukseen vuodessa, samoin primaarinen lääkeresistenssi 9,4 %:sta 1,5 %:iin. Myös multiresistenssitapaukset (MDR) vähenivät, p < 0,0001. Vaikka ohjelmassa on puuteita ja erityistapauksissa kaivataan yksilöllisyyttä (esim. lääkeresistenssit), DOTS on osoittanut tehonsa kehittyvissä maissa.

Ketiapiini ei vähennä agitaatiota mutta heikentää kognitiota

Dementiaan liittyvien käytösoireiden hoidossa käytetään yleisesti antipsykootteja. Lähes puolella laitoshoidossa olevista potilaista on käytössä antipsykoottinen lääkitys pitkiäkin aikoja. Viime aikoina on keskusteltu paljon sekä uusien, että todennäköisesti myös perinteisten antipsykoottien käyttöön liittyvästä lisääntyneestä aivoverenkierron häiriöiden riskistä.

Tuula Pirttilä

Lyhyesti: Keuhkoklamydian ja pre-eklampsian yhteys?

Keuhkoklamydia on yhdistetty erilaisiin tautitiloihin, joita ei ole pidetty infektiotauteina. Tunnetuin ja yhä kiistanalainen on klamydian rooli ateroskleroosissa. Raskauden aikaisista ongelmista pre-eklampsia on liitetty klamydiainfektioihin ainakin kahdessa tutkimuksessa, joissa etsittiin yhteyttä klamydiavasta-aineiden ja pre-eklampsian välillä. Toisessa löytyi, toisessa ei.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: Perhe paras hoitoon hakeutumisessa

Hollantilainen tutkijaryhmä selvitti perheen merkitystä hoitoon hakeutumisessa. Tätä varten tutkittiin yli 40 000, lääkärin vastaanotolle uuden ongelman vuoksi hakeutuneeen lapsiperheen käynnit. Tulosten mukaan kontaktien määrä vaihteli perheestä toiseen, muuta perheen sisäinen vaihtelu oli pienempää. Vastaanoton merkitys kontaktitiheyteen oli vähäinen. Voimakkain yhteys hoitokontaktien määrässä löytyi äidin ja lasten välillä, seuraavaksi sisarusten välillä. Tutkimus demonstroi hyvin perheen merkitystä hoitoon hakeutumisessa. Pohdinnassa tutkijat liputtavat voimakkaasti perhekeskeisyyden puolesta aikana, jolloin korostetaan yksilön vastuuta omasta terveydestä.

Aulikki Nissinen

Kalsiumista ja D-vitamiinista ei ole hyötyä murtumien sekundaaripreventiossa iäkkäillä

Iäkkäiden ihmisten osteoporoosi on merkittävä kansanterveydellinen ongelma, joka on nykyään esillä erityisesti keskusteltaessa postmenopausaalisten naisten hormonihoidon riskeistä ja hyödyistä. Eri menetelmin toteutettu osteoporoosin esto on tärkeä väestön terveyteen vaikuttava asia. Riittävää kalsiumin saantia ja D-vitamiinia on pidetty hyvänä ehkäisevänä asiana estämään osteoporoosia ja siihen liittyvää luiden murtumataipumusta.

Pertti Kirkinen

Lyhyesti: Burnout ei liity pelkästään työhön

Burnoutia eli työuupumusta koskeneet tutkimukset ovat pääosin käsitelleet työtä ja yksilön luonteeseen liittyviä kysymyksiä. Laajassa kaksosia, heidän sisaruksiaan ja puolisoita koskevassa kyselytutkimuksessa pyrittiin selvittämään geneettisten tekijöiden merkitystä burnoutin synnyssä. Lopullisessa mallissa identtisten, ei-identtisten kaksosten ja sisarusten väliset burnoutpisteet olivat merkitseviä, mutta eivät eronneet merkitsevästi toisistaan. Myös puolisoiden keskinäiset korrelaatiot olivat merkitsevät. Korkeimmat burnoutpisteet löytyivät henkilöiltä, joiden vanhemmilla oli korkea koulutustaso. Tutkimuksen päätulos olikin, että burnout pyrkii kasautumaan samojen perheiden jäsenille, mutta tämä kasautuminen ei selity geneettisillä tekijöillä. Vanhempien korkean koulutuksen merkitys viittaa perheen asettamaan korkeampaan vaatimustasoon. Vaikka työ monine eri piirteineen on edelleenkin tärkeä burnoutin lähde, se tuskin on ainoa, eikä aina ehkä kaikkein merkittävin.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Keuhkokuumeen vaarallisuus

Kanadalaiset selvittivät 3 043:n avosyntyistä pneumoniaa potevan kohdalla, millä seikoilla on vaikutusta kuolleisuuteen (8,1 %). Monimuuttujamallissa tätä ennustaviksi tekijöiksi tulivat taudin vaikeusastepisteet, ikä, hoitopaikka, keuhko- tai infektiolääkärin konsultaation tarve sekä toiminnallinen kunto. Käytössä olleen hoitosuosituksen joko osittaisella tai täydellä noudattamisella saatiin laskemaan varhaista (< 5 pv), mutta ei myöhempää kuolleisuutta. Matala lymfosyyttimäärä ja korkea seerumin kalium olivat yhteydessä aikaisen vaiheen kuolleisuuteen. Levofloksaniini sekä kefuroksiimi+asitromysiini -kombinaatio olivat kuolleisuuden estäjinä parhaita (5,3-5,4 %). Monimuuttujamallissa levofloksasiinihoito oli ainut kuoleman riskiä vähentävä tekijä.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Lihavuus lisää munuaiskivien riskiä...

Tutkimuksessa selvitettiin munuaiskivien riskiä kolmessa eri kohortissa; terveydenhuoltohenkilöstön (n. 46 000 miestä) seurantatutkimuksessa ja kahdessa naishoitajien (n. 200 000) terveystutkimuksen seurannassa. Yhteenlaskettujen 46:n seurantavuoden aikana dokumentoitiin vajaat 5 000 munuaiskivipotilasta. Tulosten mukaan BMI ja vyötärön ympärysmitta olivat suoraan verrannollisia riskiin saada munuaiskiviä. Yli 100 kiloisilla miehillä riski oli puolitoistakertainen verrattuna alle 68 kg painaviin miehiin. Naisilla riski oli lähes kaksinkertainen vastaavien painoryhmien vertailussa. Myös painonnousu noin 20 ikävuoden jälkeen lisäsi riskiä, naisilla enemmän kuin miehillä. Näitä vakuuttavia tuloksia selittävien tekijöiden etsiminen jää jatkotutkimusten varaan. Tulokset antavat joka tapauksessa lisäpontta painonhallinnan neuvontaan.

Aulikki Nissinen

Lyhyesti: ... ja naisten astmariskiä

Eri puolilta maailmaa on tullut havaintoja siitä, että kohonnut painoindeksi (BMI) voisi olla yhteydessä astmaan sairastumiseen, etenkin kun molemmat ovat lisääntyneet länsimaissa. Havaintoja yhteydestä on ollut naisilla, mutta ei miehillä. Asiaa selvitettiin Uudessa Seelannissa 1 000 henkilön seurannalla. Todettiin, että BMI yhdistyi monimuuttujamallissa naisilla astmaan, vinkumiseen, astman hoitoon, atopiaan, IgE-tasoon ja käänteisesti FEV1-FVC-suhteeseen. Miehillä yhteys oli lievää ja osoitettavissa vain astmaan ja atopiaan. Lapsena sairastettu astma ei ollut yhteydessä myöhempään ylipainoon. Naisilla ylipaino selitti tilastollisessa mallissa 28 % nuorena tai aikuisena kehittyvästä astmasta. Ylipainoisella naisella tulisi epäillä hengenahdistusoireiden takaa myös astmaa eikä kuitata oiretta liian herkästi lihavuuden piikkiin.

Hannu Puolijoki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030