Lyhyesti: Verenpainetaudin hoitosuosituksissa pysyminen säästää

USA:ssa selvitettiin lähes 135 000:n verenpainelääkkeitä käyttävän potilaan todellinen verenpainelääkitys. Tätä verrattiin siihen hypoteettiseen tilanteeseen, että kaikki potilaat käyttäisivät verenpainetaudin hoitosuositusten mukaista lääkitystä. Potilaiden todelliset kulut olivat vuosittain yhteensä 48,5 miljoonaa dollaria. Hoidoista 40 % ei noudattanut suosituksia ja asian korjaaminen olisi tuonut 11,6 miljoonan dollarin säästön vuositasolla. Tavallisin poikkeama hoitosuosituksesta oli kalsiumkanavan salpaajan käyttö, vaikka toinen, halvempi lääke olisi ollut paikallaan. Selvitys osoittaa, että hoitosuosituksia kannattaa noudattaa kahdesta syytä: lääkitys on asianmukaisempaa ja kustannuksiltaan edullisempaa.

Robert Paul

Lyhyesti: Tupakointi voi ehkäistä skitsofreniaa?

Ruotsalaiset tutkijat ovat testanneet olettamusta, että tupakointi voisi ehkäistä skitsofrenian puhkeamista. Runsaan 50 000 asevelvollisen kohorttia seurattiin sairaalarekisterin avulla 26 vuoden ajan: miehistä, jotka 18-20 vuoden iässä ilmoittivat tupakoivansa, harvempi sairastui skitsofreniaan kuin tupakoimattomista. Mitä useamman savukkeen nuori mies poltti, sitä pienempi riski hänellä oli sairastua skitsofreniaan. Näyttääkin siltä, että hieman samaan tapaan kuin tupakointi voi suojata Parkinsonin taudilta se voi myöskin estää skitsofrenian puhkeamista. Mahdollinen vaikutusketju kulkisi nikotiinin hermokudosta suojaavan vaikutuksen kautta. Tutkijat kuitenkin korostavat, että tupakointiin liittyy terveyden kannalta monin verroin yleisempiä haitallisia vaikutuksia, minkä vuoksi tupakointia ei voi suositella skitsofrenian ehkäisyyn. Esiin nousee kuitenkin kiintoisa tutkimusalue.

Lyhyesti: Tähystystoimenpide sopii paksusuolen syövän leikkaukseen

Tähystyksen avulla tehtäviä toimenpiteitä ei mielellään ole otettu käyttöön suoliston alueen syöpäkirurgiassa. On pelätty, että hoitotulos ei olisi yhtä hyvä. Nyt julkaistussa tutkimuksessa satunnaistettiin 403 potilasta, joilla oli paksusuolen rektosigma-alueen syöpä, joko perinteiseen resektioon tai tähystyksen avulla tehtyyn toimenpiteeseen. Molemmissa ryhmissä hoitotulos oli yhtä hyvä ja viiden vuoden seurannan jälkeen molemmissa ryhmissä oli elossa yhtä paljon potilaita. Tähystyksen avulla tehty toimenpide säästää potilasta: toipumisaika oli lyhyempi ja kivut olivat vähäisempiä. Tähystyksen avulla toteutettu suoliresektio näyttäisi osaavissa käsissä olevan turvallinen vaihtoehto rektosigma-alueen syövän kirurgisessa hoidossa.

Sirkku Jyrkkiö

Lyhyesti: Tupakan tervapitoisuus ei vaikuta riskiin

Tupakan tervapitoisuuden yhteyttä keuhkosyöpäkuolleisuuteen on selvitetty useissa tutkimuksissa. Amerikkalaisessa lähes miljoonan hengen seurannassa verrattiin keuhkosyövän riskiä tupakan tervapitoisuuden mukaan neljään ryhmään jaetuilla tupakoijilla (korkea tervapitoisuus = yli 22 mg, keskimääräinen 15-21 mg, matala 8-14 mg ja hyvin matala alle 7 mg). Tulokset osoittavat, että eniten tervaa sisältäviä savukkeita polttavien miesten ja naisten kuolleisuus keuhkosyöpään oli suurin, muuten kuolleisuusriskin lisääntymisessä ei ollut eroa ryhmien välillä. Tupakka siis tappaa, oli tervaa enemmän tai vähemmän.

Aulikki Nissinen

Mitä tehdä, kun PSA nousee eturauhassyöpäleikkauksen jälkeen?

Eturauhassyöpäleikkauksen jälkeen nouseva PSA-arvo voi merkitä taudin paikallista uusiutumista tai etäpesäkkeistä tautia. Ilman hoitoa näistä potilaista 65 % saa luustoetäpesäkkeitä kymmenen vuoden kuluessa. Tutkittua tietoa siitä, milloin ja kenelle leikkauksen jälkeen tulisi antaa paikallinen sädehoito, ei ole. Nyt julkaistun retrospektiivisen 501 potilaan aineiston perusteella näyttää siltä, että leikkauksen jälkeen kannattaa antaa paikallinen sädehoito, jos PSA-arvo nousee. Jos sädehoito annettiin ennen kuin PSA nousi yli 2 mmol/l, ennuste oli parempi kuin niillä potilailla, joiden PSA oli yli 2 mmol/l (taudin etenemisen riskikerroin 2,8, p < 0,001). Jos leikkausmarginaalissa oli ollut tautisoluja, hyötyy potilas sädehoidosta enemmän kuin ne potilaat, joiden leikkausmarginaali oli ollut puhdas. Gleasonin pisteet yli 7, PSA:n kahdentumisaika alle 10 kk, leikkauksessa todettu taudin invaasio rakkularauhasiin ja negatiivinen leikkausmarginaali ennakoivat etäpesäkkeistä tautia, kun PSA-arvo nousee. Odoteltaessa satunnaistettujen tutkimusten tuloksia leikkauksen jälkeisen sädehoidon vaikutuksesta eturauhassyövän taudinkulkuun, antaa tämä julkaisu vahvaa näyttöä sen puolesta, että eturauhassyövän leikkauksen jälkeen nouseva PSA-arvo merkitsee taudin uusiutumista. Monet potilaat hyötyvät paikallisesta sädehoidosta, kunhan se annetaan ajoissa.

Sirkku Jyrkkiö

Aivovammapotilaan psyykkistä tilaa seurattava tarkkaan

Aivokudoksen traumoihin liittyy kohonnut psykiatrinen sairastavuus. Vasta ilmestyneissä kahdessa prospektiivisessa tutkimuksessa tarkennettiin trauman ja psyykkisen häiriön välistä yhteyttä. Laajassa amerikkalaisessa terveysrekisteritutkimuksessa seurattiin 3 vuoden ajan 939:ää aivovamman saanutta, joista saatiin tietoja myös vammaa edeltäneeltä ajalta. Ensimmäisenä vuonna vamman jälkeen 49 % kohtalaisen tai vaikean ja 34 % lievän vamman saaneista sai psykiatrisen diagnoosin, kun vertailuryhmässä diagnoosin sai 18 %. Niiden ryhmässä, joilla ei aiemmin ollut ollut psykiatrista sairautta, keskivaikean ja vaikea-asteisen trauman kokeneiden riski sairastua seuraavan 6 kuukauden aikana psykiatriseen häiriöön oli 4-kertainen ja lievän trauman kokeneilla 2,8-kertainen traumaa kokemattomiin verrattuna. Aiemmin psykiatrisesta häiriöstä kärsineillä vastaavat riskin kohoamiset olivat pienemmät: 2,1- ja 1,6-kertainen. Näytti siltä, että keskivaikea- ja vaikea-asteinen aivovamma lisäsi nimenomaan välitöntä psyykkisen sairastumisen riskiä, kun taas lievä trauma johti pidempään jatkuvan riskin kohoamiseen.

Raimo K.R. Salokangas

CRP hyödyllinen keuhkokuumeen diagnostiikassa

CRP:n hyödyllisyys keuhkokuumeen diagnostiikassa on nyt varmistettu Espanjassakin. Barcelonan seudulla tutkittiin avohoidossa keuhkokuumeen (n = 201) akuutin vaiheen hoidon yhteydessä seerumin CRP-arvo. Verrokkeina toimi 84 kaltaistettua tervettä sekä 25 sellaista henkilöä, joilla epäiltiin keuhkokuumetta, jota ei sittemmin kuitenkaan voitu varmentaa. Näiden ryhmien CRP-keskiarvot olivat 111, 2 ja 32 mg/l.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Virtsan leukotrieenipitoisuus nousee astman akuutissa vaiheessa

Aiemmin ei liene selvitetty virtsan leukotrieenipitoisuuksien käyttäytymistä astman akutisoituessa. Nyt näin tehtiin 184:n potilaan kohdalla ja todettiin, että leukotrieeni-E4:n pitoisuus todella oli koholla astman pahenemisvaiheessa; vertailu suoritettiin kaksi viikkoa myöhempiin arvoihin (111,7 vs. 75,6 pg/mg kreatiniinia; putoama 32 %, p < 0,001). Niinikään luonnollisesti FEV1:n paraneminen ja LTE4:n pitoisuuden lasku olivat korrelaatiossa keskenään (r = 0,43, p < 0,001). Eli leukotrieenien synteesireittien aktivoituminen näyttäisi siis olevan yhteydessä ilmatieobstruktioon.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Alhainen syntymäpaino altistaa masennuksellekin

Alhaisen syntymäpainon on todettu altistavan lapsuusiän käytöshäiriöille ja aikuisiän skitsofrenialle. Selityksenä on pidetty sikiöaikaista keskushermoston kehityksen häiriintymistä. Nyt tutkijat selvittivät englantilaisen syntymäkohorttiin kohdistuneen kyselyn perusteella syntymäpainon ja masennuksen välistä yhteyttä. Alle 3 kiloa painavina syntyneet naiset kärsivät 26 vuoden isässä masennuksesta useammin kuin yli 3,5 kiloa painaneet. Miehillä yhteydet olivat niukemmat, mutta alle 2,5-kiloisina syntyneet raportoivat kokeneensa masennusta useammin kuin yli 3,5-kiloisina syntyneet. Tutkimuksen luotettavuutta vähentää sen kyselyluonne. Silti se tukee näkemystä, jonka mukaan sikiöaikaiset keskushermoston kehityksen häiriöt altistavat meitä monille aikuisiän psykiatrille häiriöille, mukaan lukien masennukselle.

(Rs)

Lyhyesti: Aivoinfarktin liuotushoidon ajoitus

Aivoinfarktin liuotushoito hyödyttää potilasta, jos siihen päästään viimeistään 3 tunnin kuluttua oireista. Nyt julkaistun, tarkan meta-analyysin mukaan (n = 2 775) hyöty lumelääkkeeseen verrattuna on 2,8-kertainen (1,8-4,5), jos liuotushoitoon päästään alle 1,5 tunnin kuluessa oireista, kun hyöty mitataan usealla validoidulla pisteytysasteikolla. Vastaava luku on 1,6 (1,1-2,2) jos aikaikkuna on 1,5-3 tuntia, 1,4 (1,1-1,9) jos se on 3-4,5 tuntia ja 1,2 (0,9- 1,5) jos se on 4,5-6 tuntia. Kuolleisuus näissä kohorteissa ei poikennut lumelääkkeestä, lukuun ottamatta viimeistä, jossa kuolleisuus oli 1,45-kertainen (1,02- 2,07). Tutkimuksen uutinen ei ole siinä, että mitä aiemmin liuotushoitoon päästään, sitä parempi, vaan siinä, että myös 3 tunnin jälkeen hoidosta on hyötyä, mutta tällöin kuolleisuusriski kasvaa.

Robert Paul

Lyhyesti: Influenssarokotus parantaa PTCA:n tulosta?

Argentiinalaiset kardiologit satunnaistivat puolet talviaikaan pallolaajennushoitoon tulleista potilaista (n = 301) saamaan influenssarokotteen ennen toimenpidettä. Rokotteen saaneen ryhmän kuolleisuus oli seuraavan vuoden aikana pienempi (6 % vs. 17 %, p = 0,002) ja heillä oli myös vähemmän sydäntapahtumia. Rokotuksen hyöty kohdistui lähinnä sydäninfarktin takia hoidettuihin potilaisiin. Lisätutkimuksia influenssarokotuksen sydänkohtauksilta suojaavasta vaikutuksesta on tulossa. Influenssarokotus on joka tapauksessa harvinaisen kustannustehokas ehkäisevän lääketieteen menetelmä. Onkin taas syytä korostaa riskiryhmien, mm. sydänpotilaiden, mahdollisimman kattavaa rokottamista.

Juhani Airaksinen

Ilmansaasteet aiheuttanevat keuhko- ja sydänsairauksia

Muun muassa eläinkokeissa on saatu näyttöä siitä, että ilmansaasteet voisivat olla sydän- ja verisuonisairauksien ja luonnollisesti hengityselinten sairauksien taustalla; välitekijänä tässä olisivat keuhkoista erittyvät tulehduksen välittäjäaineet. Nyt amerikkalaiset saivat tähän varmistusta myös tupakoimattoman 27 naisen ja 2 miehen tutkimuksessa. Inflammaatiota mitattiin mm. uloshengitysilman typpioksidipitoisuuden perusteella ja ilmansaasteita, Steubenvillen kaupungin keskustan ilmaa, analysoimalla. Selvä yhteys havaittiin ilman saastepitoisuuden nousun ja hengitysilman typpioksidipitoisuuden muutoksen välillä. Erityisesti keuhkoahtaumatautia sairastavilla yhteys oli korostunut.

Hannu Puolijoki

Ejakulaatiotiheyden vaikutus eturauhassyövän syntyyn

Eturauhasen syöpä on hormoneihin liittyvä sairaus, ja sen syy on epäselvä. Sukupuolisen aktiivisuuden merkitystä eturauhassyövän synnyssä on selvitetty lukuisissa tutkimuksissa. Normaalia suuremman seksuaalisen aktiivisuuden on arvioitu toisaalta lisäävän sairastumisriskiä, koska se voi olla merkki tavallista voimakkaammasta androgeenivaikutuksesta. Toisaalta harvat ejakulaatiot saattavat eräiden tutkimusten mukaan johtaa siihen, että karsinogeeniset eritteet eivät poistu eturauhasen tiehyistä.

Ossi Lindell

Lyhyesti: Kalansyönti voi ehkäistä maniaa?

Useassa yhteydessä on väitetty, että kalan syöminen on hyväksi mielenterveydelle. Kohonneeseen masennuksen riskiin on yhdistetty mm. vähäinen kalan syönti. Syyksi on arveltu omega-3-rasvahappojen vähäistä saatavuutta. Tutkijat vertasivat nyt epidemiologissa tutkimuksissa saatujen kaksisuuntaisten mielialahäiriöiden ja skitsofrenian yleisyyttä väestön syömään kalaruoan määrään. Tulos oli, että kaksisuuntaisten mielialahäiriöiden yleisyys väestössä oli sitä suurempi, mitä vähemmän kalaa syötiin. Skitsofreniassa vastaavaa yhteyttä ei ollut. Tutkijat laskivat, että kalaa tulisi syödä enemmän kuin 50 paunaa (noin 22 kg) vuodessa henkeä kohden, että manian riski alenisi. Virhelähteineenkin tutkimus tukee yleisempää väitettä, jonka mukaan kalarasvoilla voi olla myönteinen vaikutus nimenomaan mielialaan ja siten ne voisivat myöskin ehkäistä mielialahäiriöitä.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Kreikassa COPD iso ongelma

Kreikassa tupakoidaan paljon, ja tällöin olettaisi keuhkoahtaumatautia esiintyvän myös melkoisesti. Näin osoittautuu asia olevankin 888 satunnaisen aikuisen yli 35-vuotiaan vähintään 100 savuketta elämänsä aikana tupakoineen selvityksessä (miehiä 475). COPD:n vallitsevuudeksi tuli 8,6 %: miehillä 11,6 % ja naisilla 4,8 %. Ateenalaisilla luku oli 6 %, muilla kaupunkialueilla 10,1 % ja maalla 9,1 %. Selvä yhteys todettiin COPD:n ja tupakointimäärän sekä iän välillä. Silti tutkijat päätyvät siihen, että nyt havaitut luvut ovat matalampia kuin olisi olettanut. Etenkin lievää keuhkoahtaumaa sairastavat ovat haaste terveydenhuoltojärjestelmälle. Tietoisuutta sairaudesta ja sen etenemisen ehkäisytoimista, mm. tupakoinnin lopettamisesta, olisi lisättävä.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Psykoosilääkkeen vaikutus alkaa heti

Monet lääketieteen väittämät siirtyvät lääkärisukupolvelta toiselle. Eräs tällainen on, että psykoosilääkkeen aloittamista seuraa parin viikon viive ennen kuin lääke alkaa vaikuttaa. Tutkijat halusivat testata tätä väitettä keräämällä lumekontrolloituja tutkimuksia ja vertaamalla psykoottisten oireiden muutosta viikoittain vaikuttavan lääkkeen aloittamisen jälkeen. Psykoosilääkettä saavilla positiiviset ja negatiiviset oireet vähenivät 13,8 % ensimmäisenä, 8,1 % toisena, 4,2 % kolmantena ja 4,7 % neljäntenä viikkona. Tämä varhaisen vaikutuksen tulos ei oleellisesti muuttunut, vaikka lumelääkkeen vaikutus otettiin huomioon. Näyttääkin ilmeiseltä, että omakin, kohta 40 vuotta kestänyt uskomukseni psykoosilääkkeen viivästyneeseen vaikutukseen on syytä muuttaa: Lääke alkaa vaikuttaa heti.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Lymfoidiset solukertymät astmaan liittyvässä tulehduksessa

Erillisten lymfoidisten solujen kertymien on havaittu olevan olevan yhteydessä paikalliseen tulehdussolujen aktivaatioon. Australiassa tutkittiin näiden osuutta astmaan liittyvään tulehdukseen ruumiinavauksessa otetuista näytteistä 10 tupakoimattomalta, 9 tupakoineelta, 10 ei-fataalia astmaa sairastaneelta ja 10 astmaan kuolleelta. Ko. löydöksiä todettiiin enemmän proksimaalisissa kuin distaalisissa ilmateissä ja 80 %:ssa nimenomaan ilmateiden ulkoseinämissä. Astmaatikoilla löydöksiä oli muita enemmän pinta-alaa kohti. T- ja B-solut muodostivat ko. soluista yli 90 %. Yhteyttä ilmateiden tulehdukseen havaittiin, myös tupakoimattomilla ja astmaa sairastamattomilla. Onko lymfoidisten solujen esiintyminen syy vai jo alkaneen tulehduksen seuraus, selvinnee lisätutkimuksissa.

Hannu Puolijoki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030