Milloin pitkästä ­ verihiutaleiden kaksoisestosta on hyötyä pallolaajennus­potilaalle?

Uusien turvallisempien lääkeverkkoputkien asennuksen jälkeen pallolaajennuspotilailla annetaan entistä lyhyempiä verihiutaleiden kaksoisestohoitoja. Jos tromboottisen sydäntapahtuman vaara on suuri, pitemmästä hoidosta olisi hyötyä, ellei puolestaan hoidon aiheuttama vuotovaara ole kovin suuri. Uusi laaja tutkimus näyttää auttavan näiden pidemmästä hoidosta hyötyvien potilaiden tunnistamisessa.

Juhani Airaksinen

Varhainen altistuminen estääkin ruoka-allergiaa?

Varhainen altistuminen estääkin ruoka-allergiaa?

Britanniassa tehty laaja kliininen koe raportoi, että tunnetusti allergisoivien ruoka-aineiden käytön aloittaminen alle puolen vuoden iässä ehkäisee allergioita 1 ja 3 vuoden iässä. Vaikka hoitoaikeen mukaisen analyysin tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä, protokollan mukainen analyysi toi esiin useita merkittäviä yhteyksiä allergisoivien ruoka-aineiden nykysuositukseen verrattuna varhain aloitetun käytön suojaavaan vaikutukseen. Tulos ei ainakaan puolusta välttämistaktiikkaa, vaan ennemmin siedätysideologiaa.

Outi Aikio

Hapoton maha heikentää erlotinibin imeytymistä

Pienimolekyyliset tyrosiinikinaasin estäjät ovat suun kautta otettavia uuden polven syöpälääkkeitä. Erlotinibia käytetään keuhkosyövän hoitoon. Erlotinibi imeytyy parhaiten, kun mahalaukun pH on tasolla 2. Mahalaukun happamuutta vähentävät lääkkeet heikentävät erlotinibin imeytymistä jopa puoleen, mutta lääkkeen kanssa samaan aikaan nautittu kolajuoma parantaa imeytymistä.

Sirkku Jyrkkiö

Sulkijalihasproteesikin vanhetessaan väsyy

Pumpattava kolmiosainen keinosulkija on tehokkain virtsaputken sulkijalihaksen heikkoudesta johtuvan virtsankarkailun hoito. Jos vaiva palaa vuosia onnistuneen proteesileikkauksen jälkeen, on yhtenä syynä pidetty proteesin mansetin kompression aiheuttamaa kudosatrofiaa virtsaputkea ympäröivässä paisuvaiskudoksessa. Brittitutkimuksessa kuitenkin osoitettiin, ettei atrofiaa todellisuudessa kehity.

Ossi Lindell

Iäkkäänkin sydäninfarktipotilaan aktiivinen hoito kannattaa

Iäkkäänkin sydäninfarktipotilaan aktiivinen hoito kannattaa

Iäkkäiden sepelvaltimotautikohtauspotilaiden määrä on nopeasti kasvanut. Heillä kohtauksen ennuste on selvästi huonompi kuin nuoremmilla, mutta hoidon vaikuttavuudesta on toistaiseksi varsin vähän tutkimustietoa. Nyt norjalainen tutkimus osoittaa, että aktiivinen kiireelliseen pallolaajennukseen perustuva hoito vähentää merkittävästi etenkin uusintainfarktin vaaraa.

Juhani Airaksinen

Vapaa PSA paljastaa eturauhassyövän usein ennen kuin kokonais-PSA

Yli 12 vuotta kestäneen teksasilaisessa seulontatutkimuksessa eturauhassyöpään sairastuneilla miehillä vapaan PSA:n prosenttiosuus oli pienempi ja se pieneni nopeammin kuin kahden vertailuryhmän miehillä, joilla syöpää ei todettu. Eturauhassyövistä lähes kolme neljästä oli todettavissa vapaan PSA:n osuuden perusteella jo ennen kuin kokonais-PSA oli positiivinen.

Ossi Lindell

Syöpälääkkeistä uutisoidaan usein ylisanoin

Vaikka useimpien uusien syöpälääkkeiden teho on enintään vaatimaton, niitä voidaan tiedotusvälineissä kuvailla läpimurroiksi, käänteentekeviksi, vallankumouksellisiksi, järisyttäviksi tai ihmelääkkeiksi. Uutisjutuilla on paljon laajempi lukijakunta kuin lääketieteellisillä artikkeleilla, ja ne voivat olla tärkeitä tietolähteitä potilaille, päättäjille ja laajemmalle yleisölle. Liioitellut kuvaukset lääkkeiden tehosta saattavat johtaa lukijoita harhaan.

Pertti Saloheimo

Allopurinoli vähentää hyperurikemiapotilaiden sydäntapahtumia

Laajassa rekisteritutkimuksessa havaittiin vähemmän sydän- ja verisuonitapahtumia sekä pienentynyt kokonaiskuolleisuus allopurinolihoitoa saaneilla hyperurikeemisilla henkilöillä. Hyperurikemiana pidettiin tilaa, joissa uraattitaso oli vähintään 360 µmol/l. Tämä on fysiologinen raja ja perustellusti huomattavasti matalampi kuin viitearvon yläraja. Kihdin hoidossa on pyrittävä saamaan plasman uraattipitoisuus alle 360 µmol:iin/l, jolloin uraattikiteitä ei enää muodostu.

Markku Kauppi

Synnyttäjillä on epiduraalianalgesian komplikaatioita vähemmän kuin muilla

Vakavien komplikaatioiden, epiduraalihematooman ja -absessin esiintyvyys epiduraalianalgesian yhteydessä on synnyttäjillä vähäisempi kuin muilla potilailla. Suurin riski molempiin haittatapahtumiin on verisuonikirurgian potilailla. Epiduraalisiin komplikaatioihin liittyy merkittävä sairaalakuoleman riski, ja potilaat myös kotiutuvat myöhemmin ja joutuvat useammin laitoshoitoon.

Ritva Jokela

Verenpaineen tavoitearvot tiukemmiksi

Verenpaineen hoidon hyödyt sydän- ja verisuonisairauksissa on moneen kertaan osoitettu, mutta siitä tiedetään vähemmän, miten hoito tulisi toteuttaa eri sairauksissa, millä lääkkeillä ja mille tasolle verenpaine tulisi laskea. Etenevät kohorttitutkimukset osoittavat, että kardiovaskulaaritapahtumien riski pienenee ilman mitään kynnysarvoja aina verenpainetasolle 115/75 mmHg saakka.

Kaisu Pitkälä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030